Värjäys: Alnus Lepät

[Alnus, Betulaceae]

[Betula alnus
englanti alder · ruotsi al · saksa Erle; Bacherle, Eller, Holschenboom, Roterle, Rot-Erle, Schwarze Eller, Schwarzerle, Schwarz-Erle · ranska Aune; Aulne, Aulne commun, Aulne glutineux, Aulne noir, Aulne poisseux, Aune glutineux, Aune noir, Aune poisseux, Vergne, Verne; Erlenbaum, Ellernbaum; Elfen, Elfenboom (Gerarde 1597) · hollanti els · gaeli fearng · italia alno (Gerarde 1597) · (Petrus Crecentius:) Amedanus (Gerarde 1597)]

Leppiin kuuluu kolmisenkymmentä puulajia, joista Suomessa kasvaa yleisenä kaksi: harmaaleppä (Alnus incana) ja tervaleppä (Alnus glutinosa). Harmaaleppä lienee saanut nimensä rungon ja oksien harmaan kuoresta, tervaleppä lehtiensä nihkeydestä.

Kun lepän vaalea puuaines pääsee ilman kanssa kosketuksiin, se hapettuu punaiseksi. Joissakin suomen sukulaiskielissä ja suomen itämurteissa leppä tarkoittaa verta.

Useissa leppää käsittelevissä vanhoissa teksteissä ei erotella, mistä leppälajista on kysymys.

Sekä harmaaleppä että tervaleppä ovat monikäyttöisiä värjäyspuita. Eri puretusaineilla ja pH:ta muuttamalla niiden kuorella ja juurilla voi värjätä punertavia ruskeita, keltaisia, harmaita ja jopa oranssinpunaisia; lehdillä keltaisia sävyjä ja norkoilla sävyjä punaruskeasta vihreään. Myös lepän "kävyillä" eli emikukinnoista kehittyneillä siemenpesillä on värjätty rusehtavia sävyjä.

Pehr Kalmin tutkielmassa Förtekning på någre Inhemska Färge-gräs (Kongliga Vetenskaps-Academiens Handlingar, Oct. Nov. Dec. 1745) leppä (Alnus) on otsikon Röd Färg alla, mutta ohjeessa neuvotaan värjäämään ruskeaa murskatulla lepänkuorella. Samassa artikkelissa löytyy ohje myös mustan värjäämiseen: tuolloin kuorta keitetään ensin normaalisti, sitten joukkoon lisätään rautamurusia (esimerkiksi hiomakiveen kertynyttä rautajauhoa) ja keitetään, kunnes muuttuu mustaksi; näin voi värjätä sekä villaa että pellavaa.

Johan Fischerströmin kuvauksessa "Anmärkningar om Södra-Halland, Senare stycket" (Kongliga Vetenskaps-Academiens Handlingar, Oct. Nov. Decemb. 1761) kerrotaan, kuinka Etelä-Ruotsissa sijaitsevan Hallandin läänissä lepän kuorella värjätään kalastajien hamppuverkot mustiksi. Myöhemmin lankojen värjäystä koskevassa tekstiosuudessa kerrotaan, että raidankuoren ja lepänkuoren sekoitus värjää pellavavaatteen mustaksi, ja että paikalliset talonpojat värjäävät hienot villavaatteensa mustaksi lepänkuoren ja "rautaokran" avulla.

Carl von Linné kertoi Flora Lapponica -kirjassaan (1773), että lappalaiset pureksivat punaista sisempää kuorta irrottaakseen punaisen väriaineen, ja että tällä väriaineella on värjätty nahkaa punaiseksi: Cortice interiore rubro masticato, ut saliva inde rubedine tincta sit, est pigmentum Lapponum, qui illico coriis suis & nudis pellipus rubrum colorem inducunt, illinendo scilicet salivam hanc recentem. Hinc calceos, femoralia, cingula, collaria, &c. immo omnia e pellibus nudis confecta rubra vides. Confer §123, idem radice Tormentillae ab aliis obtinetur.

The Universal Herbal -kasvitietosanakirjassa (1824) mainitaan lepälle useita eri käyttöjä. Sen mukaan lepän kuorta käyttävät niin värjärit ja nahan parkitsijat kuin kalastajatkin verkkojen värjäykseen. Sekä kuorella että nuorilla versoilla voi värjätä keltaista ja rautasulfaatin avulla harmaankeltaista. Kirjan mukaan maaliskussa poimituilla puunversoilla saa kanelinväristä, ja jos nämä versot kuivaa ja jauhaa, väri on vaaleanruskea. Tuoresta puusta saa tumman nuuskan väristä värjäysainetta ja norkoista vihreää. Lisäksi kirjan mukaan puun kuorta on käytetty mustien värien pohjustuksessa: kuparin, tinan, vismutin ja rautavitrillin kanssa on valmistettu aikaan syvää, kiiltävän mustaa boue de Paris -väriä, joka oli aikanaan muotivärisävy. Pariisin kadut olivat 1600-1700-luvuilla tunnettuja likaisuudestaan. Yhden kuvauksen mukaan katuja peitti ikäänkuin musta tahmea öljy. (Boue de Paris kääntyykin sananmukaisesti "Pariisin muta".)

[...] Lepän tuhka on paljoa parempi waatteen pesuun ja saippuan tekoon kuin neulais-puista poltettu tuhka. Kuoret käytetään monenmoisiin mustan ja pruunin painamisiin (wärjäämiseen). Norrlannissa Ruotsinmaalla sekoitetaan kuoret wiilain lastuin kanssa, ja sillä painetaan kalanpyydykset ruskiaksi. Skooninmaassa kuoritaan tuoreita lepän osioa, liotetaan pari päiwää wedessä, kuiwataan sitten auringon walossa ja keitetään puolen päiwää, jonka jälkeen liemi siilataan kuorista erillensä; jänkä-rapaa sekoitetaan liemeen, joka keitetään, ja pannaan wärjättäwät tähän toiseen päiwään asti, sitte keitetään liemi uudestansa ja wärjättäwä pannaan wielä saamaan paremman mustan wärin. Että wärjättäwä mustuisi paremmin, niin sekoitetaan wäri-aineesen tahon suotaa. Lepän kuorilla, presiljalla ja wihtrillillä mustataan nahkoja. Lepän kuoret owat myös armolliset puun mustaksi painamiseen. Puu keitetään muutamat kerrat kuori-liemessä, kuiwataan wälillä, pannaan liemeen wihtrilliä ja keitetään uudestansa tässä liemessä puolen tiimaa, sitte kuiwataan, puleerataan puu ja walmiiksi kaluksi saatua woidellaan talilla. Jos senkaltainen puu syötetään ensin siewedessä ja sitten keitetään lepän kuori-liemessä, tulee se mustaksi kuin ebenholtsi. Lepän siemenet owat hywää ruokaa pienille häkeissä pidettäwille linnuille. Kirjoitus-läkin walmistukseen taidetaan käyttää kaläppelin siasta lepän nuppuja. [...]
Oulun Wiikko-Sanomia 18, 6.6.1857

Mustansiniseksi värjättiin rihmoja sekä verkkoja lepänkuorilla ja sianpuolanvarsilla. Ne kuivattiin ensin uunissa ja sitten keitettiin vedessä 3—4 tuntia. Sitten harattiin ne padasta pois ja pantiin veteen kuparivihtrilliä ja sitte verkot tai rihmat siihen kiehumaan vähäksi aikaa.
[Vanhoja värjäystapoja, Kotitaide 6, 1902

Emäntälehden artikkelissa Värjääminen kotimaisilla kasviaineilla. (10, 1908) mainitaan, että harmaa- ja tervalepän kuorista tulee keltasenharmaa väriä. Lehdet voidaan käyttää joko tuoreina tai kuivattuina. Maaliväriä voidaan valmistaa keittämällä lehtiä alunan kanssa. Pellervo-lehden Kotiwärjäyksessä -jutussa (1909) puolestaan neuvotaan värjäämään lepänlehdillä ruskeaa.

Joistakin leppälajeista on myös valmistettu tummansinistä murskatulla ja keitetyllä kuorella (ei kuitenkaan tiettävästi Euroopassa). Tosin, Kotitaide-lehden jutussa Vanhoja värjäystapoja vuodelta 1902 löytyy maininta siitä, kuinka lepänkuorilla ja sianpuolanvarsilla on värjätty rihmoja ja verkkoja mustansiniseksi.

Leppää on käytetty myös muiden puiden värjäämiseen. Sanomia Turusta -lehden artikkelissa Muutama sana Suomen maan puista vuodelta 1851 löytyy ohjeistus puuaineen värjäämiseen eebenpuun mustaksi lepän avulla.

Washingtonin alueen intiaanit sekoittivat pureskeltua lepän kuorta ja lohen mätiä saadakseen kirkkaanpunaista. Pohjois-Amerikan intiaanit valmistivat lepästä myös ruskeaa värjäysainetta.

Alnus glutinosa Tervaleppä

Betula alnus
[englanti common alder, black alder, fearn · ruotsi klibbal · iiri fearno, fearna]

Kasvaa luonnonvaraisena Euroopassa, Länsi-Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa. Suomessa tervaleppä on yleinen Kokkolan korkeudelle asti, mutta harvinaisempi sitä pohjoisemmassa.

Lepän kukinnoista saadaan vihreää väriä, oksista ruskeaa ja kuoresta punaista. Kuoresta saa myös keltaista väriä ja aiemmin kuparipuretuksella on valmistettu kellertävää harmaata ja mustaa ja rautapuretuksella mustaa. Tuoreesta puuaineesta saa vaaleanpunertavan keltaruskean värin.

The British Cyclopaedia -tietosanakirjassa (1838) mainitaan, että mustaa väriä saa rautasulfidin avulla. Samassa kirjassa mainitaan myös, että puusta saa hyvää piirustushiiltä. Lepän kuoren punainen väri tunnetaan myös nimellä aldine red.

Lönnrotin Flora Fennicassa (1860) kerrotaan: Kuori painaa ruskeata ja punaista, vihtrillin kanssa mustaa. Nahkoja mustutetaan vedessä keitetyillä lepänkuorilla, prisiljalla ja vihtrillillä.. Sekä tervaleppä että harmaaleppä mainitaan yleisenä suomalaisena värjäskasvina Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla (1905).

Mustaksi värjäämiseen tervaleppää on käytetty mm. Irlannissa.

Puun lehtiä käytetään kaakkois-Euroopassa ja Turkissa nahan parkitsemiseen. Se luovuttaa nahkaan punaruskeaa väriä ja joskus myös aiheuttaa nahan halkeilun.

Lepän punertavaa puuta käytetään suhteellisen paljon puusepän töihin, mm. huonekaluihin, astioihin ja muihin puisiin esineisiin. Skotlannin ylämailla puu tunnetaan skotlantilaisena mahonkina (Scottish mahogany).

Tervaleppää on käytetty myös lääketarkoituksiin. Mm. kääreenä käytettyjen kuumennettujen lepänlehtien on uskottu parantavan reumatismia.

Kirjassa The elements of materia medica and therapeutics (1854) tervaleppä mainitaan yhtenä puuna, josta valmistetaan hiiltä. Tosin, kirjassa ei mainita hiilen käyttöä kirjoitus- tai piirustushiilenä, vaan käyttö asejauheena (cannon, musket powder - hiili toimi ammuskuulan liukasteena.

Alnus incana Harmaaleppä

[hikiäisleppä
englanti grey alder, Eurasian white alder · ruotsi gråal]

Kasvaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Keltaisen harmaa (kuori).
Keltainen (lehdet)

Eri tavoin valmistettuina erisävyisiä keltaisia. Lehdet voidaan käyttää joko tuoreina tai kuivattuina. Alunapuretteella lepästä saatua keltaista on käytetty myös maalivärinä.

Sekä tervaleppä että harmaaleppä mainitaan yleisenä suomalaisena värjäskasvina Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla (1905).

Kuori sisältää parkkiainetta 10 - 15 % ja sitä on käytetty myös nahkojen parkitukseen. Harmaalepän lehtiä ja kuorta on käytetty myös lääkkeinä.

***

Alnus acuminata Suippuleppä
Alnus acuminata subsp. acuminata, Alnus jorulliensis

[Etelä-Amerikan intiaanit aliso · ketsua (inkat) ramrash]

Suippuleppä kasvaa pääosin Väli-Amerikassa. Ecuadorissa puuta on käytetty mustaksi värjäämiseen.

Puun väriaineessa on suuret määrät luteoliinia, kversetiinia ja moriinia.

Puusta on saatu keltaista väriainetta (mm. Huancayossa, Etelä-Amerikassa). Boliviassa puun juurella on värjätty mustaa.

Alnus incana var. rugosa

[englanti speckled alder]

Navajot valmistivat puun kuoresta punaista värjäysainetta.

Potawatomi-intiaanit valmistivat lepän sisäkuoresta punaisia ja ruskeita väriaineita.

Alnus incana var. tenuifolia

[englanti mountain alder]

Navajot valmistivat kuoresta ruskeaa väriainetta. Lehdistä ja hedelmistä saadaan ruskeaa, keltaista ja vihreää.

Alnus incana var. virescens

[englanti black alder]

Navajot valmistivat puun kuoresta punaista värjäysainetta.

Alnus rhombifolia

[englanti white alder, mountain alder]

Puu kasvaa luontaisesti Pohjois-Amerikan länsiosissa. Mm. jurok-intiaanit värjäsivät puun kuorella korejaan.

Nirkkoleppä Alnus serrulata
Oregoninleppä Alnus rubra

[englanti red alder, smooth alder, hazel alder]

Huom.! Tämä tieto tarkistamatta.

Kasvaa mm. Pohjois-Amerikan länsirannikolla ja Australiassa.

Tekniikasta riippuen puusta saadaan värejä mustasta ruskeaan ja oranssinpunaisiin. Aboriginaalit ovat värjänneet kasvilla puuta, villaan, höyheniä ja hiuksiaan. Väriä on käytetty myös ihomaalina.

Alnus viridis, Alnus crispa

[englanti sitka alder, geen alder, mountain alder]

Secwepemcit käyttivät usein kasvia valmistaakseen punaruskeaa värjäysainetta. Joskus kuorta sekoitettiin marjoihin, jolloin saatiin tummaa purppuraa. Mustaa väriä valmistettiin keittämällä kuorta murskattujen rautamalmien kanssa.

Nimet

Leppää tarkoittava englanninkielinen sana alder tulee vanhan englannin "päällikköä" tarkoittavasta ealdor.

Muuta

Leppä on ollut myös arvokas lääkintäkasvi. Kuumennettuja lepänlehtiä on käytetty kääreenä reumatismin hoitoon. Punaisen värin vuoksi lepän kuorta on useissa kulttuureissa pidetty lääkkeenä nimenomaan vereen liittyvissä sairauksissa: sillä on verenvuotoa tyrehdyttävä vaikutus. Nykyäänkin rohdoskaupat myyvät leppävalmisteita.

Leppää on käytetty huonekaluihin ja soitinten – erityisesti sähkökitaroiden – rakennuspuuna. Poltettaessa leppä ei kipunoi ja se on pidetty savustuspuu.

Historia

Puu esiintyy usein kelttiläisissä kansantaruissa. Kelteille leppä (fearn) oli "keijujen" tai henkien puu, josta valmistettiin myös vihreää värjäysainetta.

Kalm kertoo kirjassaan Norra Amerikanska Färge-Örter (1763), että Pohjois-Amerikassa lepän kuorta käytettiin punaisen ja ruskean värjäämiseen. Samassa kirjassa Kalm kuvaa myös, kuinka intiaanit tatuoivat ihonsa: yleisimmin käytettiin mustaa väriä, joka valmistettiin tervalepän hiilestä, tai sitten punaista, joka saatiin sinooperista. Kalm kuvaa myös, kuinka tapa oli levinnyt intiaanien keskuudessa paljon matkustavien ranskalaisten ja englantilaisten keskuuteen. Maaliaine valmistettiin polttamalla tervalepän puuainesta hiileksi, joka sitten murskattiin hienoksi jauheeksi (intiaanit tekivät tämän Kalmin mukaan hieromalla hiiltä käsissään), joka sen jälkeen imeytettiin veteen. Tämän jälkeen neula kastettiin väriaineeseen ja kuviot pisteltiin ihoon:

När de nu wela inrita några Figurer på kroppen, måla de först med et kål den figur på skinnet af kroppen, som de wilja hafwa stående der, taga sedan en nål, som är nästan gjord söm åderjärn, den de dåppa i den beredde och omrörde färgen, ock picka eller hugga så häl genom skinnet allestädes, där de med kålet dragit figurerna förut, och emellan hwart hugg dåppa de nålen eller järnet i färgen: således lämnas den swarta färgen qwar emellan köttet och skinnet; och då såret är läst, är färgen och Figuren qwar, och kan aldrig mer utplånas. Wela de hafwa Figurerna på kroppen röda, så bruka de Cinnober i stället för dessa kål. Somliga picka eller hugga först hålen i skinnet, der de wela hafwa Figuren, och stryka sedan deröfwer wäl tjokt af den beredda färgen, då den åfwenledes drager sig ned i hålen under skinnet och blifwer der gwar. I förstone när man börjar picka eller hugga häl genom skinnet, gör det rätt ondt; men sedan saktar sig swedan mer och mer.