-

Indigokarmiini

[englanti indigo carmine, Saxon blue, Saxony blue, chemic blue, indigo composition · ranska carmin d'indigo, indigotine · saksa Indigokarmin, Indigo-karmin, sachsisches Blau, Sachsischblau, Indigotin I · ranska indigotine, carmin d'indigo · hollanti indigotine · tanska indigocarmin · norja indigokarmin · ruotsi indigokarmin · islanti indigótín · indigocarmin · carminio d'indaco · san-ei · indigotina · murabba]

[NB2, E132, AB74, food blue 1, CAS 860-22-0, FD&C blue no. 2, CI 73015 (CI 75781)]

Huolimatta punaiseen viittaavasta karmiini-nimestään, indigokarmiini on sinistä; jauheena punaista tai violettia. Pigmentin väri muuttuu emäksessä ja sitä käytetään indikaattorina mm. lääketieteessä: kun pH on alle 11.4, sen väri on sininen, ja pH13:ssa väri on keltainen. Se on nykyään synteettisesti valmistettu väriaine, mutta aikanaan valmistettiin sulfonoimalla indigokasvista (Indigofera).

Indigokarmiinilla värjätyn villan sävyä on kuvattu aavistuksen verran vihertäväksi siniseksi tai turkoosihtavaksi.

Indigokarmiinilla värjättäessä villa on esipuretettava alunalla. Muita metallisuoloja käyttämällä on valmistettu myös vihertäviä ja harmaita sävyjä. Indigokarmiini värjää käytännössä vain eläinkuituja ja puuvillaan se saattelee vain hyvin hennon turkoosihtavan sävyn. Joskin puuvillan värjäämisellekin löytyy vanhoja ohjeita.

Artikkelissa Manufacture of Indigo Carmine (Scientific American 1868) kuvataan luonnonindigon käsittelyprosessi hyvin yksityiskohtaisesti indigon kuivattamisesta ja jauhamisesta lähtien. Artikkeli tietää myös mainita, että yhdestä paunasta indigoa saadaan kymmenen paunaa indigokarmiinia. George Jarmainin villan värjäystä koskevassa luentosarjassa (Practical Magazine 23, 1876) kuvataan kolmen erilaisen indigokarmiiniväriaineen valmistus: happaman (acid tai sour extract), makean (sweet extract) ja purppuran (purple extract).

Käyttämällä eri vahvuista rikkihappoa sekä eri lämpötiloja ja liuotusaikoja syntyi eri yhdisteitä - purppuran kemiallinen koostumus oli C10H10N2O2,SO3 ja sinisen C8H5NO,SO3. Myös käytetty indigolajike vaikutti lopputulokseen. Edellä mainitussa artikkelissa Manufacture of Indigo Carmine neuvotaan käyttämään indigokarmiinin valmistukseen vain kaikkein kalleimpia ja hienoimpia laatuja, koska edullisempia käyttämällä indigotiinin puhdistusoperaatio saattaa tulla kalliiksi. Artikkelin mukaan nimenomaan kasvin sisältävä indigotiinin määrä on ollut oleellista indigolajikkeen valinnassa. Jarmainin mukaan erityisesti "Jaavan indigoa" suosittiin indigokarmiinin valmistuksessa sen puhtaan värisävyn vuoksi.

Nykyään indigokarmiini valmistetaan synteettisestä indigosta ja vakiintuneen valmistustavan myötä myös sen kemiallinen kaava on vakiintunut (C16H8N2Na2O8S2).

Historia

Indigokarmiinin keksi vuonna 1743 saksalainen lakimies Johann Christian Barth, joka nimesi väriaineen kotiseutunsa Saksin mukaan (tästä nimet saksinsininen, Saxon blue). Sillä saattoi värjätä villaa ja silkkiä kauniiksi siniseksi, jonka valonkesto oli kuitenkin indigoon verrattuna heikko, ja haalistuessaan väri muuttui vihreäksi ja jopa keltaiseksi. Artikkelissa Indigo carmine: Understanding a problematic blue dye kerrotaan saksalaisen kemistin, Adolf Lehnen pistäneen vuonna 1893 merkille, että viidessä päivässä väri ei juuri ollut muuttunut, mutta kolmen viikon jälkeen se oli jo huomattavan paljon vihreämpi ja vähemmän kirkas.

Barth palkittiin keksinnöstään, mutta ihan pelkkää riemukulkua ei uuden väriaineen tie maailmanvalloitukseen ollut. Kuusi vuotta indigokarmiinin keksimisen jälkeen väriaine sai huomattavaa kritiikkiä puolalaiselta lääkäri-kemisti Gottfried Michael Kortumilta. Hän kiinnitti huomiota siihen, että väriaineen valmistuksessa käytetyt lisäaineet haurastuttivat villan ja silkin, ja että kylmä vesi ja pisarointi teki kankaaseen laikkuja.

Myös julkaisussa A Treatise on Calico Printing (1792) mainitaan indigokarmiinin tolkuttamon huono kestävyys

To speak of the Saxon blue is hardly worth while, it is so very fugitive, being a mere solution (if it can be called such) of indigo in vitriolic acid.)

Näistä epäkohdista huolimatta eurooppalaiset värjärit olivat halukkaita maksamaan saksinsinisen salaisuudesta, ja vuonna 1748 Norwichin villavärjärit onnistuivat reseptin ostamaan. Väriaineen valmistus- ja värjäysprosessi patentoitiin englannissa nimellä Dyeing Green and Blue Saxon Colours.

Kaikki eivät onnistuneet saamaan oikeaa reseptiä ja yrittivät päästä samanlaiseen lopputulokseen kokeilemalla. Saksissa sijaitsi mm. Meissenin keramiikkatehdas, joka tuotti tuolloin suosittuja kobolttisinisellä koristeltua keramiikkaa - niinpä monen reseptiä halajavan ensimmäinen ajatus olikin, että myös villavärinä käytetty väri pohjautuu kobolttiin. Saksinsiniselle löytyy historiasta monenlaisia imitaatioreseptejä, joissa ainesosina on mm. kobolttia tai rautaa.

Indigokarmiini-nimellä väriaine tuli myyntiin viimeistään 1754.

Nimiä

Carmine blue - väriä käytetty kudosvärjäyksissä.

Myyntinimiä mm. airedale blue, amacid brilliant blue, aniline carmine powder, atul indigo carmine, canacert indigo carmine, carmine blue, cilefa blue R, edicol supra blue X, grape blue A, intense blue, acid blue w, acid leather blue IC, A F blue no. 2

Käyttö

Käytetään mm. silkin ja villan värjäykseen.

On käytetty myös elintarvikevärinä mm. makeisissa, jäätelössä, konvehdeissa ja lääkkeissä. Saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita (ihottumaa, pahoinvointia, hengitysoireita), oksettaa ja nostaa verenpainetta. FDA pitää väriä turvallisena elintarvikekäyttöön. Käytetään myös erilaisten kosmetiikkatuotteiden ja mm. suuvesien väriaineena.

Muuta

Saxon blue on myös smaltin yksi nimi, ja samalla nimellä on viitattu useampiinkin sinisiin pigmenttisekoituksiin. Se on myös ollut sävynimi, joka ei kuitenkaan ole viitannut mihinkään tiettyyn sävyyn.

Saksinvihreä (Saxon green) oli vihreä väri, joka valmistettiin sekoittamalla indigokarmiinia ja keltaista väriainetta tai värjäämällä näillä päällekkäin. Lue lisää sivulta saksinvihreä.

Katso »indigo, indirubiini

 

Lähteitä / lukemista

Keijzer1, Matthijs de & van Bommel1, Maarten R. & Hofmann-de Keijzer, Regina & Knaller, Regina & Oberhumer, Edith Indigo carmine: Understanding a problematic blue dye. Studies in Conservation 57, 2012
Kortum, Gottfried Michael Neue Versuche der Färbekunst, betreffend die, bisher unter dem Namen “Sans pareille de Saxe” bekannten blauen und grünen Farben. Johann Jacob Korn, Breslau & Leipzig, 1749
König, J. Food colour additives of synthetic origin. Kirjassa M. Scotter (ed.): Colour Additives for Foods and Beverages, 2015
Packer, Thomas: The Dyer's Guide; Chapter II. On Dyeing Cotton. To dye cotton a Saxon or chemic blue, &c. Sherwood, Gilbert, And Piper, Lontoo 1830.
Ure, Andrew A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines; containing A Clear Exposition of Their Principles and Practice. 1847, Appleton & company, New York.
Manufacture of Indigo Carmine. Scientific American 11, 9.9.1868
Of Colour-Making, Concerning BLUE. A Treatise on Calico Printing, VOL. I-II. Printed for C. O'Brien, Bookseller, Islington, 1792
Wool Dyeing. A course of Lectures by George Jarmain. Lecture II. Practical Magazine 23, 1876
XV. Experiments to show the Nature of Aurum Mosaicum. By Mr. Peter F.R.S. p. 114 (1771). The Philosophical Transactions of the Royal Society of London, For their commencement, in 1665, to the year 1800. Lontoo 1809
Artikkelit Coloriastossa: Label: indigokarmiini, myös Label: saxon-sininen