Värjäys: Serratula tinctoria Värilääte

[Astaraceae]

[englanti Saw Wort, Alpine Saw Wort, Dyer's Plumeless Saw-wort · saksa Färber-Scharte, Bergscharte, Berg-Scharte, Blaue Scharte, Färberblume, Färberdistel, Färberscharte, Gewöhnliche Färber-Scharte, Gilbe, Gilbkraut, Heidenkraut, Heidenschmuck, Herrenschmuck, Scharblätter, Scharte, Sprenenkraut, Wiesenscharte · ranska Serratule des teinturiers, Sarrette des teinturiers, Serratule · ruotsi ängskär, ängskjär(vanha nimitys) · tanska eng-skør · zindlot]

Kasvaa teiden varsilla, kuivahkossa maastossa.

Kasvin mehusta saadaan erittäin pysyvää keltaista väriainetta, serratuliinia. Käytettiin jo Roomassa vaatteiden keltaiseksi värjäämiseen. Suosittu erityisesti keskiajalla.

Ruotsissa värilääte oli 1700-luvulla kasvitiedettä koskevissa julkaisuissa verrattain usein esillä.

Linneauksen Gotlannin ja Öölannin värjäyskasveja esittelevässä tekstissä vuodelta 1742 värilääte mainitaan keltaisen väriaineen lähteenä.

Pehr Adrian Gadd mainitsi sen tekstissään Academisk Afhandling om Allmänna Lagens Upmärksamhet vid Plantagers inrättande och vård i Sverige (1765) edullisuudessaan yhtenä mahdollisena värikasvina, jota Suomessakin voisi alkaa viljellä. Ilmeisesti väriläätettä ei kuitenkaan käytetty kuin kotivärjäyksessä, eikä sillä ollut suurta kaupallista käyttöä. Ruotsalaisessa Hushållningsjournal -lehdessä (1776) Johan Lindwall kehotti värjääjiä antamaan julkinen hinta kasville, jota - kuivaa ja karkeaa kasvia - karjakaan ei halua syödä. Ehdotuksen mukaan hinnan tietäminen innottaisi ihmiset keräämään kasvia, ja jos työ annettaisiin lapsille, ei olisi vaaraa niittyjen tuhoutumisesta: heidän kevyet jalkansa eivät tallaisi alueita pilalle.

Vanhan ohjeen mukaan kasvista saadaan myös tiilenpunaista keittämällä sitä kalkkiveden ja etikan kanssa.