Värjäys: Betula Koivut

[Betula]

[englanti birch; birchtree (Gerarde 1597) · gaeli beith, beatha · saksa Birke; Birkenbaum; Berckenboom (Gerarde 1597) · ruotsi björk · ranska beouleau; bouleau (Gerarde 1597) · italia Betula (Gerarde 1597) · hollanti berk]

Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kolme koivua: rauduskoivu (Betula pendula), hieskoivu (Betula pubescens) ja muita koivuja huomattavasti pienempi, vain noin metrin korkuiseksi kasvava vaivaiskoivu (Betula nana). Lajit kasvavat koko maassa.

Koivu on yksi Suomen käytetyimpiä värjäysainelähteitä: se on levinnyt melkein kaikkialle ja materiaali (lehdet, kuori) on ollut helposti koottavaa. 1900-luvun alussa, kun kadonnutta kasvivärjäysperinnettä yritettiin elvyttää, lehdissä julkaistuissa kasvivärjäysjutuissa koivulla värjäämiselle löytyy useita reseptejä.

Koivun lehdistä saa erilaisia ruskeita, keltaisia, kullankeltaisia ja kirkkaanvihreitä värejä. Alunapuretuksella villasta tulee kirkkaankeltaista ja rautapuretuksella oliivinvihreää. Koivunlehtiä voi kerätä värjäyskäyttöön koko kesän. Kuivattaviksi tarkoitetut koivun lehdet kerätään juhannuksen aikaan (jolloin väri on parhaimmillaan) ja kuivataan pimeässä; liian aikaisin kerätyt koivunlehdet tummuvat.

Koivun kuoresta saadaan harmaankeltaista ja -punaista. Koivun kuoresta saatava harmaankeltainen väri mainitaan mm. Nutid-lehden artikkelissa Om färgning med växtfärger (1901) sekä Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla (1905). Emäntälehden artikkelissa Värjääminen kotimaisilla kasviaineilla. (10, 1908) huomautetaan, että kuoresta on tuohi poistettava.

Kotitaide-lehdessä julkaistiin vuonna 1902 Jyväskylän seminaarin oppilaiden keräämiä värjäysreseptejä, joiden joukossa oli resepti keltaiselle värille koivunlehdistä ja harmaalle koivun kuorista. Pellervossa 1922 julkaistulla Kotitalouskeksintöjä-palstalla on ohje tuoreista koivun lastuista valmistettavalle harmaalle.

Linnaeuksen Gotlannin ja Öölannin värjäyskasveja esittelevässä tekstissä vuodelta 1742 koivunlehdet mainitaan vihertävänkeltaisen värin lähteenä. Tekstissä kerrotaan myös, että Smoolannissa talonpoikaisemännät värjäävät koivunlehdillä kananmunat keltaisiksi.

Johan Fischerströmin kuvauksessa "Anmärkningar om Södra-Halland, Senare stycket" (Kongliga Vetenskaps-Academiens Handlingar, Oct. Nov. Decemb. 1761) kerrotaan, kuinka Etelä-Ruotsissa sijaitsevan Hallandin läänissä koivunlehtiä on käytetty keltaisen värjäämiseen.

Adolph Modeerin kuvauksessa "Oeconomisk beskrifning Öfver Halltorps och Woxtorps Soknar i Calmare Län" (Kongliga Vetenskaps-Academiens Handlingar, Oct. Nov. Dec. 1767) kerrotaan, että Ruotsin Kalmarin läänissä koivunlehdillä värjätään keltaista. Tekstissä mainitaan myös, että syksyllä poimitut lehdet ovat parempia kuin keväällä poimitut, koska keväällä poimituista lehdistä tulee vihertävää, mutta syksyn lehdistä oikeaa keltaista.

Lönnrotin Flora Fennican (1860) mukaan koivun lehdet voidaan käyttää joko tuoreina tai kuivattuina. Maaliväriä voidaan valmistaa keittämällä lehtiä alunan kanssa. Koivun kuoren sisäosaa käytettiin kalaverkkojen punaruskeiksi värjäämisessä (kalojen katsottiin karttavan vaaleita verkkoja.)

Koivun käytöstä värjäysaineena on löydetty viitteitä mm. Skotlannista, Perthin alueen kaivauksilta, jossa on tutkittu 1100-luvulta peräisin olevaa värjärin työpajaa.

Koivun lehdillä on pääsiäisaikaan värjätty kananmunia keltaiseksi. Tapa on tallennettu mm. Ruotsin Smålannista.

Koivun tuohesta on valmistettu myös mustaa nokiväriä, kimröökiä.

Koivun kuoressa (nilassa) on noin 7% tanniinia, joten sitä on käytetty laajalti nahkojen parkitsemiseen. Venäjällä valmistettiin koivuparkilla laadustaan tunnettua keltaista nahkaa. Nimi Russian leather siirtyi tästä tarkoittamaan yleensäkin koivuparkittua nahkaa, vaikka se olisi valmistettu muuallakin. Ranskassa koivuparkkia käytettiin laadukkaan punaisen nahan valmistukseen.

Betula alleghaniensis, Betula lutea Keltakoivu

[englanti yellow birch]

Pohjois-Amerikan itäosissa kasvavasta suurikokoisesta koivusta saadaan keltaisia, ruskeaa ja mustaa. Home dyeing with natural dyes -kirjassa (1935) on ohjeet villan värjäämiseksi keltaruskeaksi alunapuretuksella.

Betula glandulosa Grönlanninpensaskoivu

[englanti ground birch, American dwarf birch, resin birch, shrub birch]

Käytetty värjäykseen ainakin Pohjois-Amerikassa.

Betula lenta Sokerikoivu

[englanti black / cherry / mahogany / sweet birch, mountain mahogany]

Pohjois-Amerikasta kasvavasta puusta saadaan ruskeaa ja mustaa.

Betula nana Vaivaiskoivu

[englanti dwarf birch, mountain birch]

Pieni- ja pyöreälehtinen, hyvin pienikokoinen, melkein varpumainen koivu, joka kasvaa pohjoisilla alueilla.

Linneauksen mukaan vaivaiskoivusta saatu keltainen on voimakkaampaa kuin muista koivuista saatu keltainen. Lappalaiset ovat käyttäneet sitä värjäykseen pitkään.

Betula papyrifera Paperikoivu

[englanti white birch, paper birch]

Pohjois-Amerikan pohjoisosissa kasvavasta puusta saadaan vaaleaa punaista, ruskeaa ja mustaa.

Betula pendula (pundula), Betula verrucosa Rauduskoivu, riippakoivu, vihdaskoivu, ahokoivu, hyötykoivu, norokoivu

[englanti silver birch, Lady-of-the-Woods, warty birch, weeping birch]

Kasvaa kuivissa ja aurinkoisissa paikoissa. Sisältää mm. flavonoideja kuten myrisetiinigalaktosidia ja hyperosidia sekä parkkiaineita.

Koivun lehtiä käytetään mm. yrttiteesekoituksissa sekä lankojen värjäyksessä.

Mainitaan yleisenä suomalaisena värjäskasvina Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla (1905). Kirjan mukaan koivun kuoresta saadaan harmaankeltaista.

Betula pubescens Hieskoivu

B. alba, B. odorata

[englanti downy birch, moor birch, European white birch, white birch, hairy birch · iiri beith · ruotsi glasbjörk]

Kasvaa varjoisissa ja kosteissa paikoissa.

Koivun kuorta on käytetty nahan parkituksessa satoja vuosia. Se luovuttaa nahkaan keltaruskean värin. Yleensä sitä käytetään yhdessä muiden parkkiaineiden kanssa. Lehdistä saadaan keltaista ja naavasta kellanruskeaa. Mm. Irlannissa hieskoivua on käytetty villan ruskeaksi värjäämiseen.

Pohjois-Amerikan intiaanit keittivät koivun sisäkuoren tuhkasta punaista väriainetta. Lehdistä saa keltaista ja ruskeaa.

Mainitaan yleisenä suomalaisena värjäskasvina Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla (1905).

Historia

Koivu on useissa kansanperinteissä liitetty viattomuuteen; myös koivujen latinalaisen sukunimen uskotaan juontuvan heprean neitsyttä tarkoittavasta sanasta betula.

Pehmeää ja helposti muokattavaa puuainesta on käytetty erilaisiin puusepän töihin. Koivun tuohi on ollut suomalaisille tärkeä materiaali, josta on tehty niin astioita ja kontteja kuin jalkineitakin (tuohivirsut).

Koivua on käytetty myös lääkerohtona mm. edistämään munuaisten toimintaa ja lisäämään virtsan eritystä. Lehtiä on käytetty mm. helpottamaan happovaivoja. Lehdistä keitetyn teen on sanottu auttavan reumatismiin ja munuaiskiviin.

Puun mahlaa on myös käytetty juotavaksi sellaisenaan ja siitä on valmistettu myös olutta sekä viiniä sekä siirappia (kalliin sokerin korvikkeeksi).

Koivunlehtiä on käytetty hiusten hoitoon. Suomessa koivulla on suuri merkitys saunakulttuurin yhteydessä: koivuista on valmistettu saunavastoja.

Koivut ovat myös olleet koristepuina juhlissa, kuten häissä ja juhannuksena.

Venäjän historiaa ja taloutta käsittelevät kirjat mainitsevat koivun monikäyttöisyyden: lehdistä saatavan keltaisen väriaineen lisäksi mainitaan, että Venäjällä sen kuorta on käytetty parkitsemiseen sekä tervan valmistukseen, sen mahlasta valmistetaan koivuviiniä, siitä saadaan polttopuita ja valmistetaan puuastioita.

Ohjeita

Alina Hellénin kirjan Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla (1905) koivuohjeita lehdistä ovat mm. sammalenkeltainen (+aluna), ruskeanharmaa t. vaalea ruskeanharmaa t. vaaleanvihreänharmaa (+väriomena, rautavitrilli), sinivihreä t. vaaleaa keltavihreä (+aluna, indigo), sammaleenvihreä t. ruohonvihreä t. sinisenvihreä (+aluna, indigo, rautavitrilli), tummanvihreä (+aluna, indigo, kurkuma).

Koivunnaavaa käytetään mm. vaalean keltaruskean valmistukseen (+aluna), ja kuoria himmeän punaruskean saamiseksi (+aluna).