-

Sinilastu, sinipuu-uute

Ruskea bresilja

[englanti logwood extract · espanja pigmento extracto de palo campeche · ruotsi blåholts; (brun bresilj)]

[NBk1 CI 75290 (kampetsepuun uute sellaisenaan); sinipuu-uutteen alumiini-, kromi-, rauta- tai tinapohjaisia substraattipigmentit: NBk2, NBk3, CI 75291); NBk4, CI 75290, 75291]

HUOM! Sivulla olevat reseptit ovat vanhoja ja saattavat sisältää myrkyllisiä aineita. Reseptit ovat esillä kuriositeettina, eivät sitä varten, että niitä toteutettaisiin!

Sinipuumuste

  1. Sinipuu-uutetta 9,0
  2. Rautasulfaattia 1,05
  3. Dekstriiniä 2,0
  4. Kaliumvetykromaattia 1,05
  5. Suolahappoa 35%:ista 2,8
  6. Karbolihappoa 0,125
  7. Vettä 126,0

Vetykromaatti ja rautasulfaatti liuotetaan kumpikin erikseen 30,0 osaan vettä. Sinipuu-uute ja dekstriini liuotetaan 50 osaan kiehuvaa vettä, lisätään sekoittaen vetykromaattiliuokseen ja keitetään 10 minuuttia. Liuoksen jäähdyttyä hiukan lisätään suolahappo ja rautasulfaattiliuos ja lopuksi jäljellejääneeseen vesimäärään liuotettu karbolihappo. Annetaan seistä 14 vrk ja dekantoidaan. Sinipuumuste on halvempaa kuin rautagallusmuste, mutta kirjoitus ei ole yhtä kestävää, ja sen vuoksi sitä käytetään melko vähän.
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Kampetsepuun sydänpuu on lastattu laivoihin yleensä suurina puunkappaleina (The Natural Organic Colouring Matters -kirjassa (1918) mainitaan, että kampetsepuuta kaupattiin noin 180 kilogramman ("400lbs") puupaloina). Värjäreille se on myyty valmiina lastuina, raasteenomaisena, hyvin hienona jauheena tai valmiina uutteena. Sydänpuun kellertävä hematoksyliini muuttuu hapettuessaan väriaineena käytettäväksi hemateiiniksi.

1800-luvun loppua kohden ja 1900-luvun alkupuolella väriainemarkkinoilla puun lastuina, muruina tai jauheena myyty kanmpetsepuu alkoi väistyä valmiiden sinipuuvalmisteiden tieltä. Liuoksia valmistettiin kahdella tavalla: ranskalaisessa metodissa väri irrotettiin puusta kuumassa, keittämällä sitä avoimissa pannuissa, ja amerikkalaisessa metodissa väri irrotettiin höyrypainekattiloissa. Lopputulos myytiin nestemäisenä väriliemenä (dye liquor), voimakkaampana uutteena (extract) tai kiinteäään muotoon kuivattuina kakkuina (solid logwood extract).

The Natural Organic Colouring Matters -kirjan (1918) mukaan on ollut vallalla käsitys, että matalammassa lämpötilassa valmistettu sinipuu-uute on kirkkaampisävyistä.

Historia

Vuonna 1848 Runge huomasi, että jos mietoon väriaineeseen lisättiin hieman neutraalia potaskakromaattia saatiin aikaiseksi tummanviolettia, lähes mustaa nestettä, joka pysyi paakkuuntumattomana ja puhtaana. Uudesta musteesta tuli suosittua, mutta koska sen kestävyys oli melko huonoa, muste poistui suhteellisen pian markkinoilta.

Sinipuusta valmistetuista musteista Jamaikalla valmistettua Carter's Black Letter -mustetta pidetään parhaana. Musteet ovat kirjoittaessa purppuraan vivahtavia mustia, mutta kuivuvat täysin mustiksi. Kampetsepuusta ja raudasta tehdyssä musteessa on vihertävä sävy, joka vähitellen muuttuu mustaksi. Ne eivät kuitenkaan ole täysin permanentteja. Muste on kuitenkin edullista, joten se on ollut oivallista esim. puhelinluetteloiden painamiseen.

Synteettisten väriaineiden tulon jälkeen sinipuu oli luonnonväriaineista ainoita, joita käytettiin suuria määriä vielä pitkälle 1900-luvun puolelle - USAssa sitä käytettiin teollisuudessa 1970-luvulle saakka. Jamaikalla sijainnut The British Dyewoods Company oli tuotti sinipuuta vuoteen 1942, mutta Isossa Britanniassa sinipuu oli yleinen kauppatavara vielä 1950-luvullakin - yleensä vaihtoehtona tai synteettisiä väriaineita täydentävänä väriaineena. 1970-luvulla sinipuuta käytettiin vielä kirjoituskoneiden nauhojen ja nahan värjäämiseen.

Lue sinipuun historiasta Haematoxylon -sivulta.

Nimiä

Vegetable violet on hemateiinista tehty violetti substraattipigmentti.

Lähteitä / lukemista

Hammeke, Erin Logwood Dye on Paper. [26II06 | ischool.utexas.edu]
Perkin, Arthur George & Everest, Arthur Ernest: The Natural Organic Colouring Matters. Longmans, Green and Co. London, New York, Bombay, Calcutta and Madras, 1918.
Ratia, Liisa Kotikemistin reseptikirja. WSOY, Porvoo 1956