Karmiini, kokenilli, kokkiniili | karmiinihappo

[englanti carmine genuine, carmine, crimson, crimson lake, Munich lake, Venetian scarlet, coch, cochenille · uuslatina coccionella · italia coccinigla · saksa Koschenille · hollanti cochenille · ruotsi karminsyra · norja karminsyre, kochenillerd · tanska cochenillerd · islanti karmn · ranska cramoisi, qermez crimson, kermes; carmin; vanha ranska crimoisin · espanja carmesí, cochinilla · arabia qermazi · aymara (inkat) chupica, makhnu, laascoa (kokenillilakka) · quechua (inkat) llankapuca, puca · nahuatl (asteekit) nochetzli · japani shoenji · apteekkinimiä Grana kermes, Grana alkermes]

Karmiini ja kermes tulevat latinan sanoista kermesinus, carminium carmesi'nus - jotka puolestaan liittyvät kermes-hyönteiseen, (cochineal) grana; sanskritin punaisesta väriainetta tarkoittavasta krmija- sanasta; krmi = mato ja latinan minium viittaa sinooperiin ja punaiseen lyijyyn.

Karmiini-sana viittaa yleisestikin syvänpunaiseen väriin, se ei välttämättä tarkoita kokenilli- tai kermespunaista.

Kokenillipunainen väri vaihtelee pH-arvosta riippuen oranssin punaisesta syvään punaiseen tai violettiin.
Aito luonnonkarmiini [NR4, E120, CI 75470]

Karmiinihappo: C₂₂H ₂₀O₁₃
C₂₂H ₂₂O₁₃

Karmiinihappo on pääasiallinen väriaine (antrakinoni) kokenillissa. Peräisin Meksikossa ja keski- ja Etelä-Amerikassa kasvavissa erilaisissa kaktuksissa (Opuntia coccinelliferia, Nopalea cochenellifera) asuvista millimetrin pituisista kokenillikilpikirvoista (Dactylopius coccus (costa), coccus cacti). Kiloon kokenillipunaista tarvitaan 150 000 kuivattua naaraspuolista kuoriaista. Vesiliukoinen väri. Käytetään esim. alunan ja sinkkisuolojen kanssa veteen liukeamattomana maalivärinä; puretteen väri vaikuttaa värisävyyn. Karmiinilakka on punaista substraattipigmenttiä, jota alettiin valmistaa 1800-luvulla. Violettia substraattipigmenttiä valmistetaan lisäämällä karmiinilakkaan kalkkia. Karmiinilakkojen kestävyyttä ei pidetä kovin hyvänä. Karmiini-alumiinilakkojen värisävyä voi muuttaa alumiinin määrää vaihtelemalla vaaleankeltaisesta violettiin ja punaiseen. Synteettistä kokenillia ei osata vielä valmistaa niin, että se olisi taloudellisesti kannattavaa.

1700-luvun lopulle saakka kokenillia viljeltiin lähinnä Keski- ja Etelä-Meksikossa ja muutamissa muissa Väli-Amerikan maissa (esim. Guatemala ja Honduras). Nykypäivänä tärkeimmät luonnollisen kokenillin lähteet ovat Kanariansaaret, Lanzarote, Fuerteventura, Meksiko, Intia, Guatemala ja Peru sekä Chile, jossa kokenillin viljely aloitettiin vasta 1988.

Historia

Asteekit kutsuvat karmiinia nimellä nocheztli, joka tarkoittaa "tonnikalan verta". Sillä osoitettiin kunnioitusta kuninkaille. Karmiininpunainen oli kuninkaiden väri - kokenillilla värjättyjä vaatteita ovat käyttäneet mm. asteekki- ja inkakuninkaalliset. Edelleenkin joissakin paikoissa ruumiit kiedotaan kokenillinpunaiseksi värjättyihin kankaisiin. Kokenillia käytettiin paitsi värjäysaineena, myös kosmeettisena väriaineena, maaliaineena (esim. käsikirjoituksien piirroksissa ja esineiden koristeluihin) ja myös lääkkeenä.

Ennen espanjalaisten saapumista kokenillia viljeltiin laajalti läntisessä ja eteläisessä Meksikossa ja se oli tärkeä kauppatavara. Asteekkikuningas Montezuma keräsi osan veroista kokenillina. Asteekit neuvoivat espanjalaisille, kuinka väri saatiin murskaamalla kokenillikilpikirvoja. Kirvat paistettiin uunissa, jolloin niistä tuli hopeanvärisiä (Grana jaspeada); kuivattiin auringossa, jolloin niistä tuli harmaita (Grana grisea) tai keitettiin, jolloin ne muuttuivat punertavan mustiksi tai tummanruskeiksi (Grana negrilla). Karmiinin hienoin muoto on hopeakokenilli (plateada).

Espajalaisten mukana väri kulkeutui Euroopaan 1500-luvun alkupuolella (monien lähteiden mukaan espanjalaisten ensimmäinen kokenillilasti rantautui Eurooppaan 1523); ensimmäiset merkinnät kokenillin käytöstä Firenzessä ovat vuodelta 1542 ja Venetsiasta 1543. Lontoossa kokenilli oli käytössä viimeistään 1560-luvulla.

Eurooppalaisille kokenillipunainen oli ennennäkemättömän kirkas ja syvä väri ja sen värjäysvoima oli eurooppalaiseen kermekseen nähden suuri. Kokelliiniväristä tuli kullan ja hopean ohella Espanjan tärkein tuontiartikkeli. Espanja sai kokenillikaupastaan suuret voiton, kun puolestaan Englannin (joka tuolloin oli Espanjan vihollinen) tekstiiliteollisuus kärsi huomattavasti. Värin valmistustapa pidettiin salaisuutena - annettiin ymmärtää, että se valmistettiin siemenestä. Lopulta hollantilainen Antonie Philips van Leeuwenhoek havaitsi mikroskoopillaan, että "siemen" olikin pieni hyönteinen.

Espanjalaiset antoivat kokenillituotannon säilyä intiaaneilla. Yllättäen pienet maanomistajat rikastuivat kokenillia tuottamalla, mikä järkytti suuria maanomaistajia, jotka pelkäsivät kilpailua ja sosiaalisen asemansa muutosta alemman yhteiskuntaluokan rikastuessa. Suuret maanomistajat yrittivät estää pieniä maanomistajia kaikin keinoin (mm. yrittämällä rajoittaa kirvojen käyttämien kaktusten saantia).

Vasta 250 vuoden jälkeen espanjalainen kokenillimonopoli murtui, kun ranskalainen luonnontieteilijä salakuljetti meksikolaisia kaktuksia kokenilleineen Haitille 1777. Myöhemmin kokenillikaktuksia vietiin mm. Etelä-Amerikkaan, Intiaan ja Portugaliin. Mm. Australiassa uusien kaktusten maahantuonnilla oli kohtalokkaat seuraukset: vuoteen 1925 mennessä vieras kaktuslaji oli valloittanut maa-alasta noin 30 miljoonaa hehtaaria.

Värjäys kokenillilla

Kokenilli otettiin värjäysaineena riemumielin vastaan Euroopassa, jossa sitä käytettiin aluksi rinnakkain Eurooppalaisen kermeksen kanssa. Pian kuitenkin kokenilli syrjäytti kermeksen. Kokenillilla oli kermekseen verrattuna suurempi värjäysvoima, muuten aineet ovat melko samanlaisia. Kokenillia käytettiin sekä villan että silkin värjäämiseen.

Suuri edistysaskel kokenillivärjäyksessä oli, kun Cornelius Drebbel keksi 1600-luvun alussa, että tinaliuos kuningasvedessä muutti kokenilliliuoksen kirkkaanpunaiseksi. Villan ja silkin värjäämisen kirkkaanpunaiseksi tinasuolojen avulla kehitti huippuunsa hänen vävynsä, Kufferin veljekset Lontoossa. Heidän värjäysmetodinsa levisi Eurooppaan 1640-luvulla.

1700-luvulla lounaisessa USAssa navajot (jotka eivät alkuperäisissä kudonnaisissaan käyttäneet punaista lainkaan), ostivat kokenillilla värjättyjä huopia (bayetas) espanajalaisita sotilailta, purkivat ne ja käyttivät navajo-kudonnaisissa.

Karmiinipigmentit

1820-luvulla kokenillihyönteisiä alettiin kasvattaa Kanarian saarilla. Hyönteisiä tuotiin Espanjaan, Pohjois-Afrikkaan, Italiaan - maihin, joissa kaktusta voitiin kasvattaa. Eniten kokenillia alettiin tuottaa nimenomaan Kanarian saarilla, josta vielä vuonna 1870 tuotiin 3000 tonnia kokenillia. Pienen ajan kuluttua alkoi aniliinivärien tuotanto taiteelliseen käyttöön ja luonnon kokenilli vedettiin markkinoilta.

Kokenillia käytettiin värjäyksen lisäksi myös maaliaineena, mutta esim. 1600-luvulla väriä ei vielä käytetty suuria määriä, lähinnä miniatyyrimaalauksissa kalleutensa vuoksi. Väriä saostettiin pigmentiksi aikalailla heti, kun sitä Eurooppaan saapui. Ensimmäiset kokenillipigmentit saostettiin samalla tavalla kuin kermestä oli saostettu ennen kokenillin tuloa: irrottamalla väriä värjätyistä tekstiileistä ja saostamalla siitä alunan kanssa. 1600-luvulla kehitettiin karmiinihappopigmentin saostaminen potaskasta ja alunasta ja kokenillipigmenttien kehitys jatkui edelleen, kun tinasuolojen sekoittaminen siihen keksittiin.

Karmiinialumiinilakka ei ole varsinaisesti lakkaväri, vaan se on väännöskäännös englanninkielisestä sanasta lake, joka tarkoittaa maalaustarkoituksiin värjäysaineesta saostettua pigmenttiä. Väriä voidaan säädellä alunan määrää vaihtelemalla. Väri saadaan muuttumaan vaaleankeltaisesta erilaisiin punaisiin ja violettiin. Kun kokenillia alkoi tulla Eurooppaan 1500-luvulla, sen pigmentiksi saostamiseen käytettiin samoja keinoja kuin mitä oli kermeksen kohdalla käytetty: usein pigmentit saostettiin valmiiksi värjätyistä tekstiileistä alkalin ja alumiinin kanssa. 1500-luvun loppupuolella ja 1600-luvun alussa valmistus muuttui. Pisassa asuneen Antonio Nerin lasinvalmistuksesta kirjoittama kirja L'arte vetraria (1612) sisältää myös pigmenttiohjeita, ja kaksi niistä koskee pigmentin tekemistä chermesistä, mikä tuolloin viittasi sekä kokenilliin että kermekseen. Toinen ohje kirjassa käsitteli väripigmentin tekemistä totuttuun tapaan, värjätystä tekstiilistä, mutta toinen ohje oli Nerin itsensä kehittämä metodi, jossa väriaine irroitetaan kokenilleista alkoholilla ja seos saostetaan veteen liuotetulla alkoholilla.

Karmiinina tunnettu väri on samantyyppinen saostettu luonnonväripigmentti, mutta sen avainasemassa on karmiinihappo, joka sitoutuu potaskaan. Vanhoissa kirjoissa on tieto pisalaisesta fransiskaanimunkista, joka saosti väripigmenttiä ensimmäisen kerran vahingossa, lääkettä valmistaessaan, 1580-luvulla. Munkki sekoitti kokenilliliemeen potaskaa, mutta sekaan joutui vahingossa myös happoa, mikä teki lääkkeestä käyttökelvottoman. Tarinan mukaan saos seisoi pöydällä joitakin aikoja, kunnes eräs taiteilija sattui paikalle, huomasi pigmentin ja pyysi saada sitä lisää. Wilhelm Homberg julkaisi saostuspigmentin valmistusohjeen vuonna 1656; ohjeen mukaan karmiini valmistetaan keittämällä kokenillia ja kermestä lepän (kuoren), sekä potaskan ja alunan kanssa, minkä jälkeen seoksen annetaan tasaantua hyvän aikaa.

Kirkkaanpunaiseksi värjääminen kokenillin ja tinasuolojen avulla keksittiin jo 1600-luvun alussa, mutta vasta 1700-luvun puolessa välissä keksittiin kokenillin saostaminen tinasuolojen avulla: näin saatu pigmentti oli paljon kirkkaamman punainen kuin alunan ja potaskan kanssa saostetut pigmentit.

Ure mainitsee tietosanakirjassaan, että alumiinin vaikutus väriin on merkittävä. Alumiinia käytettiin kokenillimaalivärin valmistuksessa ja mikäli alumiinilla saostus tehtiin "atmosfäärin" lämpötilassa (tulkittavissa varmaankin huoneen lämpötilaksi), tuloksena oli kaunis punainen substraattipigmentti, mutta mikäli alumiiniliuos oli kuuma, väri muuttui hyvin nopeasti violetiksi lämpötilan kuumuuden mukaan.

Kokenillia käytettiin värjäykseen myös Suomessa. Se mainitaan Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla (1905): Kokhenilli (konsionel), kilpitäi, joka elää useissa kaktuskasweissa (coccus cacti). Paras laji on hopeanharmaa tai tummanharmaa. Pienet kuiwatut eläimet sisältäwät punaista wäriainetta (karmiinia). Vuoden 1919 täydennetyssä painoksessa kokenillia nimitetään myös nimillä koncionelli, karmiini, kilpikirvo.

[Lue lisää: Dactylopius coccus (costa)]

Nimiä

Wieninlakka Viennese lack, pariisinlakka Parisian lack, venetsianlakka venetianer lack ja firenzenlakka ( Florentinerlack) ovat alumiinilla saostetun karmiinisubstraattipigmenin nimityksiä.

Crimson -nimi tunnettiin Englannin hovissa viimeistään Edvard VI:n aikana 1500-luvun alkupuolella. Crimson viittaa terminä myös alitsariinipunaiseen.

Color Kufflerianus syntyi, kun hollantilaiselle kemistille, Cornelis Jacobszoon Drebbelille kävi vuonna 1620 (1630?) vahinko. Hän oli valmistanut kokenillia termometriä varten ja tuohon kokenilliin putosi hänen kädestään tinan ja kuningasveden (aqua regia; happoseos, jossa on väkevää vetykloridihappoa ja typpihappoa seostettuna 3 : 1) sekoitusta. Lopputuloksena syntyi hyvin kirkas punainen. Drebbel tajusi keksintönsä arvon ja kertoi siitä tyttärensä miehelle, Abraham Kufflerille, jonka omistama värjäämö alkoi valmistaa väriä - color Kufflerianus. Uusi kirkas karmiiniväri otettiin pian käyttöön pariisilaisen erikoisuutena Gobelliinin tehtaalla. Tekstiiliteollisuus käytti värjäystekniikkaa hyvin kauan, sillä värjättiin mm. brittiarmeijan punaiset takit vuoteen 1952.

Müncheninlakka on karmiinilakkaa, mutta välillä nimitystä käytetään myös punapuulakasta.

Nacarat carmine tai Carmin Naccarat on laaduikkain saatavilla oleva väri [NR4:1].

Poltettu karmiini (burnt carmine) on hyvin tumma ja syvä pigmentti, yleensä sillä tarkoitetaan Van Dyken ruskeaa, johon on sekoitettu karmiinilakkaa.

Käyttö

Väriä käytetään mm. ehostusvärinä ja taiteilijaväreihin. Karmiinilakat sopivat öljy-, tempera-, vesi- ja liimapohjaisiin väreihin, liidussa sen kestävyys ei ole hyvä ja se kellastuu valon vaikutuksesta.

Karmiinituotteet on hyväksytty sekä elintarvike- että kosmetiikkateollisuuden käyttöön (mm. poskipunana). Elintarvikevärinä (mm. punaisessa Camparissa - E120) kokenillia pidetään jossain määrin vaarallisena ja se aiheuttaa mm. yliherkkyyttä ja hyperaktiivisuutta. Sen käytölle on asetettu useissa maissa rajoituksia. Mm. tanskalainen meetwursti sai aiemmin punaisen värinsä nimenomaan kokenillista, mutta EU kielsi väriaineen käytön makkarassa. USAssa kokenillin käyttö elintarvikkeissa on kielletty kokonaan.

Muuta

Myös kermes-väriin viitataan usein karmiinina. Katso myös karmosiini.

Kokenillin kaltaista väriä on saatu myös Puolan, vähä-Aasian ja kaukasuksen alueella (Porphyrophora polonia, engl. Polish cochenille) ja Armenian ja Azerbeitsenian alueella (Porphyrophora hameli; engl. Armeniche cochenille), mutta näitä värejä on kutsuttu kermekseksi.