Alitsariinipunainen, krappilakka, ruusunpunainen

[englanti madder juontuu vanhasta englanninkielen sanasta mædere - alizarine red madder lake, rose madder, lac, garance, garanza lac, krapp, dyer's madder, robbia, garancin · ranska laque de garance, fleurs de garance (synteettinen alizarine), rouge de garance · italia lacca di robbia (synteettinen alizarina), lacca di garanza, lacca di Rubens, lacca madder, rosso di garanza, rosso di robbia, retzl, rezza; bruno di alizarina · espanja laca de garanza, rojo de garanza, laca de rubia, granza · saksa Krapplack (synteettinen Alizarin), Bettkoberlack, Colorin, Krapp-karmin, Krapp-purpur, Krapprot, Rembrandtkrapp, Rembrandtlack, Rubenskrapp, Rubensrot, Rubian, Steinerlack, Türkisch- rot, Van Dyckrot, Wurzelkrapplack · ruotsi alisarinrött, krapprött, garance · hollanti kraplak, kraprood · puola kraplak · tsekki kraplak · unkari broc · venäjä krapp-lak · japani seiyo-akane · latina garantia, warentia · heprea puah · ennen barantia, garance, rubea]

Plinius käytti krappilakasta nimeä Rubia, Dioskorides Eurythrodanon

[NR9 (NR6, NR8, NR10, NR11, NR12), CI 75330]

Alitsariini-nimen on tullut arabian kielen mataraa tarkoittavasta sanasta al-lizari, al'isara ("puristettu mehu"). Sillä saatetaan tarkoittaa sekä luonnon väriä että synteettistä väriä, mutta usein aidosta luonnontuotteesta puhutaan krappilakkana tai alitsariinipunaisena (rose madder genuine) ja synteettisestä väriaineesta alitsariinina tai alitsariinikarmosiinina (kts. alitsariinikarmosiini), alumiinipohjainen väriaine [PR83, CI 58000]

Villassa (oranssin)punainen. Maaliaineissa vaaleanpunertava.

Värimataran juuresta uutetusta alitsariini- ja purpuriiniväriliuoksista valmistettu metallikompleksipigmentti. Dioksiantakinoni (CI58000 C₁₄H₈O₄ (1,2-dihydroxyanthraquinone) tai C₆H₄ (CO)₂C₆H₂(OH)₂ tai C₁₄H₆O₂(OH)₂).

Värimataran pitkästä juuresta saadaan punaista väriainetta, jonka avulla voidaan värjätä useita kirkkaita, vaihtelevan punaisia sävyjä oranssista syvän punaisiin ja burgundinpunaisiin (mm. turkinpunainen). Värimatarassa on kaksi pääasiallista väriainetta: permanentti alitsariini (C₁₄H₈O₄) ja nopeasti haalistuva purpuriini (C₁₄H₈O₅). Näiden lisäksi on pienempiä määriä useita muita väriaineita, kuten purpuroksantiinia. Värit ovat läpikuultavia. Väriaineet sijaitsevat pääasiassa juuren kuoriosassa. Krapin värisävyyn, värin määrään ja laatuun vaikuttaa hyvin paljon kasvumaaperän laatu - kalkkiperäisestä maassa kasvaa voimakkaampia värejä tuottavia kasveja.

Murskattua mataran juurta voi käsitellä mm. alumiini- tai sinkkisuoloilla. Käsittelytavan mukaan alitsariinista saa erilaisia sävyjä oranssihtavasta vaalean- ja tummanpunaiseen. Yksi tapa valmistaa ainetta: kuivatut mataranjuuret murskataan, kuoritaan ja keitetään heikossa happoliemessä, jotta väri erottuu. Lientä käytetään, jotta antrakinonit erottuvat glykosideista. Valmistettu värjäysaine jalostetaan edelleen lakaksi sekoittamalla aine kuumaan alunaseokseen, johon lisätään soodaa.

Vaaleat sävyt ovat kestämättömiä, mutta tummemmat sävyt kestävät paremmin.

Historia

Värimatara (Rubia tinctoria) on yksi historian tärkeimmistä värjäyskasveista ja tärkein punaisen luonnonvärin lähde. Sitä on käytetty värjäykseen niin antiikin ajan Kreikassa ja Roomassa kuin Asuka-ajan Japanissakin. Värimataraa viljeltiin erityisen laajalti 1600-1800-luvuilla.

[Lisää kasvin värjäyshistoriaa värimatarasivulla
Kts. myös turkinpunainen]

Pitkään alitsariini oli tärkeintä nimenomaan värjäyskäytössä. Keskiajalla, alitsariinia alettiin käyttää myös maalaustarkoituksiin (mm. kirjankuvitukseen 1400-luvulla) ja 1600-1700 -luvuilla maalauksiin (esim. munatemperaan sekoitettuna). Käyttö maaliaineena ei ollut laajaa.

Jo faaraoiden Egyptissä valmistettiin krapista maaliainetta saostamalla sitä kipsiin. Näin syntyneet susbtraattipigmentit tunnetaan puhekielessä "lakkoina" (lienee väännös englannin samaa tarkoittavasta sanasta lake): krappilakka ei siis tarkoita lakkaa (lacquer), vaan ylipäätään orgaanisia väriaineita, joista on tehty pigmenttiä saostamalla ne esimerkiksi kalkkiin tai metalliin. Krappilakkoja valmistettiin erisävyisinä rusehtavista violetteihin. Luonnon alitsariinia löytyy useista eurooppalaisista maalauksista ja monivärisistä veistoksista.

Maalausaineena krappi sai jalansijaa vasta 1800-luvun puolella, kun väriaine alettiin saostaa eri tavalla. Vuonna 1804 Societ dEncouragement des Artes palkitsi mitalilla englantilaisen Sir Henry Englefieldin, kun tämä oli keksinyt keinon valmistaa matarasta substraattipigmenttejä. Myös englantilainen värjäri George Field kehitti tavan valmistaa krappilakkaa (madder lake) käsittelemällä väriainetta alunalla ja alkalilla. Hänen muistikirjansa merkinnöistä (1806) käy ilmi hänen suuttumuksensa palkintoa kohtaan, koska mielestään hän oli keksinyt keinon aiemmin. Finlay kuvaa Fieldin valmistusprosessin: mataran murskatut juuret pestään tammitynnyreissä, minkä jälkeen tynnyriin lisätään alunaa ja vettä; seosta valutetaan hienon irlantilaisen pellavan läpi viisi päivää; vesi puristetaan pois syntyneestä kermamaisesta massasta, minkä jälkeen seos laitetaan uuniin kuivumaan. Fieldin kehittämä krappilakka oli valonkestoltaan huomattavasti kestävämpi kuin aiemmin valmistetut krappimaalit.

Ensimmäisenä värimataran väriaineet eristivät vuonna 1826 ranskalaiset kemistit Pierre-Jean Robiquet ja Colin. Seuraavana vuonna he julkaisivat tutkimustuloksensa teoksessa Annales de Chimie XXXIV: Recherches sur la matire colorante de la garance. He havaitsivat, että krapissa on kaksi eri väriainetta: alitsariini ja purpuriini, ja he alkoivat myös valmistaa eräänlaista krappitiivistettä, joka tuli myyntiin nimellä garancine.

Synteettistä alitsariinia valmistettiin 1868 antraseenista (Carl Gräbe ja Carl Lieberman) (alitsariinikarmosiini). Ensimmäiset syntetisoinnit olivat niin kalliita, että pigmentillä ei ollut kaupallista käyttöä. Mutta pigmenttiä kehitettiin nopeasti, eikä kestänyt kuin muutaman vuoden, ennenkuin keinotekoinen pigmentti korvasi liki täysin luonnonpigmentin.

Nykyään luonnonalitsariinipigmentin käyttö on verrattain vähäistä (lähinnä vesiväreissä), mutta sitä valmistetaan edelleen. Esimerkiksi Winsor & Newtonin tehtailla ainoa pigmentti, jonka tehdas valmistaa itse on alitsariinipunainen. Senkään raaka-aine ei ole eurooppalaista, vaan juuriaines tuodaan Iranista. Euroopassa mataraa viljellään enää vain lähinnä harrastuksena. Luonnonvaraisena värimatara kasvaa edelleenkin Välimeren maissa. Synteettisten väriaineiden valmistukseen verrattaessa aito krappipigmentti syntyy hitaasti ja vaivalloisesti - hinta on korkeahko.

Krappijuurta saa apteekista sekä kuivattuna juurimurusina että kokonaisina juurina.

Nimiä

Värimatarasta saatiin kalliilla ja monimutkaisella valmistustavalla myös kirkasta ja laadukasta turkinpunaista.

Garanza... Mm. granza ja garancia olivat matarakasvin nimityksiä keskiajalla, mutta garanza on myös lakmuksesta ja matarapunaisesta valmistetun purppuran italiankielinen nimi. Se on pohjana "takuuta" merkitsevälle garanzia-sanalle. Alitsariinista on ollut markkinoilla muutamakin tähän nimeen perustuva kaupallinen tuote. Robiquet ja Colin valmistivat puhdasta alitsariinia tuhoamalla krapista konsentroidulla rikkihapolla muut väriaineet. Tämän väriaineen nimi oli aluksi charbon sulphurique, mutta valmistustavan muutoksen jälkeen väriaine tuli markkinoille 1827 Garancine -nimisenä. Vuonna 1843 L. Schwarz esitteli värin nimeltä Garanceux tai Spent Garancine, mikä oli käytännössä huonolaatuisempaa Garancinea; sen värjäysvoima oli noin neljäsosa Garancinesta.

Rose carthame on ranskalainen luonnon alitsariinipunaisen nimitys.

Rose dore on vaalean, hieman kellertävä ruusunpunainen sävy, jonka Winsor & Newton lanseerasi vuoden 1896 katalogissaan.

Rose madder on sekä synteettisestä että luonnonalitsariinista valmistetun substraattipigmentin nimi.

Turkinpunainen oli nimenomaan matarapunaisella värjättäessä saatu paraslaatuisin punainen (ei pigmenttikäyttöä).

Tuscan red on rautaoksidiin saostettu alitsariinilakka.

Käyttö

Käytetään mm. öljy- ja vesiväreissä. Kaikki alitsariinisubstraattipigmentit kestävät suhteellisen hyvin valoa. Okraan, umbraan ja siennaan sekoitettuna ne kuitenkin menettävät kestävyytensä ja mustiin tai oksidiväreihin sekoitettuna kestävyys katoaa kokonaan. Kalkki tuhoaa alitsariinin, joten freskomaalaukseen alitsariinia ei voi käyttää. Alitsariinia käytti mm. J.M.W. Turner.

Muuta

Katso myös alitsariiniruskea, alitsariinikeltainen, purpuriinivioletti; paatsamalakka

Samankaltaisia vastineita alitsaariinipunaiselle ovat mm. munjeet ja nakai.