-

värjäys: Reseda luteola, Reseda luteolis Värireseda

[Resedaceae]

englanti weld, dyer's weed, dyers rocket; diers weed, yellow weede (Gerarde 1597); wild Woad (Philip Miller: Gardeners Dictionary, 1768) · vanhan iirin budhe Muir (tarkoittaa suurta keltaista) · ranska Réséda des teinturiers; la Gaude, Herbe à jaunir, Herbe jaune, Mignonnette, Réséda jaunâtre, Réséda sauvage, Vouëde · saksa Eierkraut, Färbergras, Färber-Reseda, Färber-Resede, Färber-Wau, Gaude, Gelbkraut, Gilbkraut, Reseda, Sternkraut, Wau, Waude, Wiedegelkraut, Wilde Kerze, Ölstengel · tanska farvereseda, farvevau · ruotsi färgreseda, vau · norja fargereseda, fargeresda · puola rezeda zltawa · heprea rikhpah · muhabbetcicegi

Keskiajalla väriresedasta saatu keltaista kutsuttiin mm. nimellä rzica

[NY1 apigeniini (apigenin), NY2 luteoliini (luteolin), CI 77590]

Nykyään värireseda kasvaa villinä lähes kaikkialla Euroopassa. Väriresedasta saadaan kestävää kirkkaan keltaista väriä (luteoliini) sekä ruskeita ja kullansävyjä. Värireseda ja väriherne (Genista tinctoria) tuottavat samaa väriainetta, mutta väriherneessä sitä on vähemmän ja väri on vihertävämpää.

Kasvi kerätään, kun se on kukkinut. Suurin osa väriainetta sijaitsee kasvin siemenosissa, myös lehdet kerätään. Kasvinosat kuivataan ja keitetään vedessä. Lisäämällä keitinveteen kalkkia saadaan aikaiseksi intensiivinen, kirkas keltainen kuten alunapuretteellakin. Kuparisuoloilla kasvista saadaan vihreänkeltaista.

Värimorsingoa (Isatis tinctoris) väriresedaan lisäämällä saadaan aikaan erilaisia vihreitä - esimerkiksi Robin Hoodin yhteydessä mainittu Sherwoodin Lincoln Green.

Väriresedasta on valmistettu myös keltaista substraattipigmenttiä Laque de gaude. Kirjassa Årsberättelse om technologiens framsteg till Kongl. Vetenskaps-Academien, luvussa Färger till målning (1835) kerrotaan, että väriresedasta valmistettua substraattiväriä käytetään mm. maalaukseen ja paperitapettien painovärinä.

historia

Väriresedaa on viljelty kauan. Mm. Sveitsistä on löydetty merkkejä noin 10 000 vuotta vanhoista väriresedan siemenistä. Sitä on löydetty neoliitisistä asumuksista ajalta n. 5500 vuotta sitten, nykyään reseda on levinnyt myös kaatopaikkojen kasviksi.

Roomalaiset värjäsivät hääpuvut ja vestan neitsyiden kaavut kellertäviksi väriredesalla. Roomalainen runoilija Vergil kirjoitti kasvista nimellä herba lutea. Juutalaisissa kirjoituksissa kasvia kutsutaan nimellä rikhpah. Yleisen käsityksen mukaan kasvi on levinnyt roomalaisten mukana myös pohjoisempaan Eurooppaan.

Kodin kuvasto -lehdessä (nro 11, 22.7.1911) mainitaan, kuinka kasvin värjäysominaisuudet on tunnettu pitkään, mutta ...vanhoissa europalaisissa puutarhoissa oli se tyyten tuntematon. Vasta v. 1733 lähetti lääkäri N. Granger, joka matkusteli Itämailla, monellaisia siemeniä Egyptistä Pariisiin. Niiden joukossa oli myöskin hyvätuoksuisen resedan siemen, joka vasta v. 1737 kylvettiin Pariisin kasvitieteelliseen puutarhaan. Vähitellen istutettiin kasvi sitten muihinkin kasvitieteellisiin puutarhoihin. Hyvän tuoksunsa vuoksi alettiin sitä kasvattaa yksityisissäkin puutarhoissa, ja siitä tuli hyvin suosittu kasvi, jota ei pian pienemmästäkään puutarhasta puuttunut. Todennäköisesti lehden artikkeli käsittelee nimenomaan tuoksuresedaan, sillä värireseda on tunnettu ja sitä on melko laajasti käytetty värjäykseen Euroopassa jo aiemmin.

Ensimmäiset kirjoitetut ohjeet väriresedan käyttöön löytyvät 700-luvulta. Ne on kirjoitettu italialaisten värjärien käyttöön.

Keskiajalla juutalaisten hatut värjättiin keltaiseksi mm. väriresedalla ja paatsamalla (Rhamnus), jotta heidät erotettaisiin kristityistä. Tavan on uskottu periytyneen keltaisista turbaaneista, joita kristittyjen ja juutalaisten piti pitää persialaisten käskystä 800-luvulla.

Kasvin käytöstä värjäysaineena on löydetty viitteitä mm. Skotlannista, Perthin alueen kaivauksilta, jossa on tutkittu 1100-luvulta peräisin olevaa värjärin työpajaa. Väriresedan keltaisen uskotaan olevan kelttiläisen saffron shirt-vaatteeseen (vapaastikäännettynä "sahramipaita") käytetty keltainen väri (Lue lisää). Käytännössä väriresedaa on käytetty värjäykseen kaikkialla, missä sitä kasvaa.

Turussa julkaistiin vuonna 1760 Pehr Adrian Gaddin kirja Underrättelse om Färge-Stofters Planteningar I Finland Af Saflor, Krapp och Vau, jossa nimensä mukaan kerrotaan otsikossa mainittujen värikasvien, safflorin, krapin ja väriresedan, viljelystä Suomessa. Kirjan mukaan Ruotsiin (Ruotsi-Suomeen) tuodaan vuosittain runsaasti väriresedaan Ranskasta, jossa sitä viljellään Cetten, Royen'in, Baijonnen ja Bourdeax'in alueella.

Millerin vuonna 1768 julkaistun Gardeners Dictionary -kirjan mukaan luonnostaan Englannissa kasvanutta kasvia myös viljeltiin värjäystarkoituksiin. (Roomalaisissa teksteissä kerrotaan, kuinka saaren asukkaan värittivät itsensä värimorsingolla, minkä nykykäsityksen mukaan on ollut tapana; mutta Millerin mukaan kirjan kirjoittamisen aikaan on ollut vallalla ajatus siitä, että koska värireseda on saarelle natiivi kasvi, sitä on todennäköisemmin käytetty myös ihon värjäämiseen).

Scientific American -lehden artikkelissa The Art of Dyeing No.2. (17, 1855) mainitaan, että väriresedaa on käytetty laajamittaisesti värjäykseen Ranskassa ja Englannissa, mutta ei koskaan Amerikassa: The weld plant was at one time extensively used in dyeing in France and England, but never in America.

Väriresedaa on käytetty vielä 1900-luvullakin silkin värjäämiseen, mutta teollisessa värjäyskäytössä se korvautui pian synteettisillä väriaineilla.

Uren A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines[...] -kirjan (1847) mukaan Chevreul löysi väriresedan pääasiallisen väriaineen, luteoliinin.

---

Kasvista valmistettua uutetta on käytetty haavojen hoitoon.

Lähteitä / lukemista
Gadd, Pehr Adrian Underrättelse om Färge-Stofters Planteningar I Finland Af Saflor, Krapp och Vau, Turku 1760.
Gerarde, John The Herball or Generall Historie of Plantes. John Norton, Lontoo 1597.
Miller, Philip Gardeners Dictionary. 8. painos, Lontoo 1768
Ure, Andrew A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines; containing A Clear Exposition of Their Principles and Practice. 1847, Appleton & company, New York.
The Art of Dyeing No.2. , Scientific American 17, 1855
Kodin kuvasto 11, 22.7.1911
Pasch, G. E. Årsberättelse om technologiens framsteg till Kongl. Vetenskaps-Academien. Färger till målning s. 41-43. P. A. Norstedt & Söner, Kongl. Boktryckare, Tukholma, 1835.