-

tekhelet, tyyriansininen

[englanti (royal purple), biblical blue heprea tekhelet = 'taivaansininen', chilzon · 'chilazon', 'hillazon']

Tekhelet on historiallinen sininen värjäysaine, jota käytettiin muinaisten pappien ja kuninkaiden sekä juutalaisten viitoissa. Joidenkin lähteiden mukaan tekhelet olisi seepian ruskea väri, mutta yleensä väriä pidetään sinisenä. Royal purple on yksi englanninkielinen nimitys väriaineelle, mutta yleensä kuninkaallinen purppura viittaa nimenomaan tyyrianpurppuraan, punaiseen tai violettiin sävyyn.

Murex Väri katosi noin 700-luvulla. Uusien tutkimusten mukaan värin alkulähteeksi on tunnistettu Murex trunculus -kotilo. Kyse on siis kadonneista kotiloista. Siinä, missä Tyyrian purppura (hepr. argaman = 'tummanpunainen') on todettu punaiseksi, tekhelet on perintötiedon mukaan sinistä. Talmudissa tekhelet mainitaan taivaan väriseksi ja Tooran vanhimmassa käännöksessä tekheletia kuvataan sanalla iakinthos - sininen. Tekhelet on joissakin yhteyksissä käännetty myös nimelle oloporphoros - mikä viittaisi siihen, että se oli purppuraväristä valmistettua. Väriaineille on yhtäläistä myös haalistumattomuus.

Muinaisina aikoinan Libanonin ja pohjoisen Israelin rannikko (Levantti) tunnettiin väriaineistaan. Sekä Kaanan että Foinikian nimet tulevat molemmat väriaineisiin viittaavista sanoista. Foinikialaiset olivat kuuluisia värjäystaidostaan ja taivaansinistä väriainetta kutsuttiinkin nimellä 'tyyriansininen' (purppura: tyyrianpunainen). Väriaine kaupassa liikkui paljon rahaa ja kaupan herruudesta käytiin suuria taisteluja. Sekä tyyrianpurppura että tekhelet olivat molemmat ylellisiä värejä. Tekhelet-sinisellä värjätty villa maksoi kaksikymmentä kertaa painonsa verran kultaa.

Mm. Plinius ja Aristoteles kuvasivat kotiloita (Pliniuksen mukaan purpurae ja bucinae), mistä niitä löytää ja miten niillä värjätään. Vitruvius mainitsee, että värisävyillä purppurasta siniseen on yhteys - sävyt määräytyvät sen mukaan, kuinka paljon niiden annetaan altistua auringonvalolle.

Tyyrian purppura ja sininen tekhelet olivat arvokkaita ja haluttuja värejä, joihin verhoutuivat useiden maiden hallitsijat. Roomalaisen imperiumin laajetessa purppuraväreistä tuli keisareiden ja ylimysten etuoikeus. Miitä vähemmäksi väri kävi sitä tarkemmin sen käyttöä säädeltiin. Israelissa kuninkaallista sinistä käytettiin korkeimpien pappien vaatteissa ja tabernaakkelin verhoissa ja peitteissä. Jokaisella juutalaismiehellä oli tekheletin sininen kappale puvussaan muistuttamassa vastuullisuudesta. Noin 300-luvulla tekhelet-värin yksityinen kauppa oli rikollista ja jos tavallinen kansalainen käytti väriainetta vaatteissaan, sitä pidettiin loukkauksena. Monet juutalaiset eivät kuitenkaan halunneet luopua tavastaan.

Roomalaisen imperiumin ja pukeutumisrajoitusten myötä juutalaisten tekhelet-värjäystä rajoitettiin. Tekhelet-väriä vietiin Israelista Babyloniaan vielä 500-luvun lopulla, mutta 700-luvun puolessa välissä väriaineen saanti oli jo laantunut. On puhuttu kotiloiden loppumisesta sukupuuttoon, mutta saattaa myös olla, että värinvalmistustaito katosi. Juutalaisten asuttama Palestiina oli aluksi persialaisten, myöhemmin arabialaisten hallussa. Juutalaisten kulttuuria ja perinteitä halveksittiin ja koko värjäysteollisuus tuhoutui.

Kun tekhelet-väri loppui, sen korviketta alettiin valmistaa kasvipohjaisilla sekoituksilla (kala ilan; todennäköisesti kyseessä on indigo-väri). Talmudin mukaan alkuperäistä ja kopioitua väriä on lähes mahdoton erottaa toisistaan.

1800-luvun puolessa välissä tekhelet-värin menneisyys alkoi puhuttaa juutalaisia kirjoittajia. Talmudissa ja keskiaikaisessa juutalaisessa kirjallisuudessa tekhelet-väristä kirjoitetaan hyvin yksityiskohtaisesti, mutta paljon aukkoja silti löytyi. Rabbi Barukh Isaacin mielestä pappien vaatetuksen värilähteeksi sopi mikä tahansa väriaine, kunhan sävy oli oikea ja laatu vastasi alkuperäistä tekhelet-väriä. Kaikki eivät hyväksyneet hänen mielipidettään - esimerkkinä rabbi Gershon Henokh Leiner, joka päätti itse selvittää värin menneisyyden. Leiner päätti ensimmäisenä mennä Napoliin tutkimaan väitettä, jonka mukaan väri olisi saattanut olla peräisin mustekalasta (Sepia officinalis). Paikalliset kemistit neuvoivat hänelle kuinka mustasta musteesta valmistettiin sinistä. Rabbi Leiner palasi Radzyniin, josta oli kotoisin ja avasi värjäystehtaan. Vuoden sisällä jo tuhannet rabit käyttivät vaatteissaan hänen valmistamiaan sinisiä nauhoja. Kaikkialla uutta väriä ei kuitenkaan hyväksytty. Vuonna 1913 dublinilainen rabbi Isaac Herzog lähetti Radzynissa valmistettua sinistä tekhelet-väriä lisätutkimuksia varten johtaville kemisteille Englantiin, Ranskaan ja saksaan. Kemistit totesivat, että väriaine ei ollutkaan orgaanista, vaan epäorgaanista - preussinsinistä. Kun tutkimukset etenivät, huomattiin, että seepiasta saatu muste kuumennettiin ja siihen lisättiin rautaa - itse asiassa koko seepian muste ei ollut prosessissa mitenkään oleellinen. Radzynissa valmistettua tekhelet-väriä ei siis enää voitu pitää aitona. Radzynissa sijaitsevat värjäystehtaat tuhoutuivat ensimmäisessä maailmansodassa ja niiden mukana meni myös valmistusprosessi.

Ranskalainen zoologi Henri de Lacaze-Duthiers purjehti Baleaareilla 1858, kun hän havaitsi kalastajan, joka maalasi venettään kotilosta saamallaan keltaisella värillä. Pienen ajan kuluttua Lacaze-Duthiers tajusi, että kyseinen kotilo, Thais haemastoma, oli muinaisen purppuravärin lähde. Lacaze-Duthiers tunnisti myöhemmin kolme Välimeren merietanaa/kotiloa, joista väriainetta saatiin: Murex trunculus, Murex brandaris ja Thais haemastoma. Vuonna 1909 saksalainen kemisti Paul Friedländer tunnisti kemiallisen rakenteen dibromi-indigoksi.

Herzog ei ollut varma, että Murex trunculus-kotilo olisi ollut muinoin tekhelet-värin lähde. Herzogin mielestä kotilo ei vastannut Talmudin kuvausta merenvärisestä eliöstä - hän oli nähnyt kotiloita vain puhdistettuna, mutta meressä elävät kotilot olivat usein viher- ja sinisävyisiä. Herzog ei myöskään pitänyt väriä pysyvänä, mutta on todistettu, että indigolla ja dibromi-indigolla on luonnonväreistä paras värinkesto villassa ja puuvillassa. Suurin ongelma oli kuitenkin se, että kotilosta saatava väri on purppuraan vivahtavaa sinistä, kun tekheletin pitäisi olla taivaansinistä.

Murex allas
Kotiloiden kasvatusta Kroatiassa. P'til Tekhelet.
1980-luvun alussa muinaisia värjäystekniikoita tutkiva Otto Elsner keksi, miten Murex trunculus-kotilosta saadaan taivaansinistä väriä. Elsner huomasi, että pilvisenä päivänä värjätty villa muuttui nopeasti purppuraisesti, kun puolestaan aurinkoisina päivinä väristä tuli kirkkaan sininen. Väriaine pitää ottaa kotilosta vielä silloin, kun se on elävä - muuten se hajoaa nopeasti. Väriaine koostuu indigosta ja dibromi-indigosta - ja kun dibromi-indigo altistetaan ultraviolettivalolle, se muuttuu indigoksi. Kotilosta saatava sininen väriaine on siis itseasiassa indigoa (Talmudissa kala ilan).

Nykyään mm. Jerusalemissa toimiva P'til Tekhelet -yhdistys pyrkii levittämään tietoa tekhelet-värjäyksestä ja tallentamaan tekhelet-värjäykseen liittyviä perinteitä. Tekhelet väri kuuluu edelleen kiinteästi juutalaiseen perinteeseen.



muuta
Katso:
Murex ja purpura -kotilot
purppura
Lähteitä / lukemista
Kuvat P'til Tekhelet [The Association for the Promotion and Distribution of Tekhelet / Jerusalem, Israel] luvalla