-

seepia

[englanti sepia, cuttlefish · ruotsi sepia · saksa sepia · ranska spia · italia bruno di seppia (artificiale) · tsekki spie rimsk · puola sepia · manksi doo pheie vreinn]

[NBr9]


Ruskea, orgaaninen luonnonväri (CaCO3). Seepialla viitataan paitsi aitoon melaniinista muodostuvaan mustekalapigmenttiin, synteettiseen pigmenttiin sekä tiettyyn rusehtavaan sävyyn; mm. useista digikameroista löytyy sepia-säätö, jolla voidaan ottaa vanhahtavan näköisiä valokuvia. Todellinen seepia on hyvin tummanruskeaa, lähes mustaa ja laimennettaessa se on hieman transparentti.

Aito seepia-pigmentti ei kestä hyvin valoa. Seepia saadaan pääasiassa Adrianmerestä löytyvän mustekalan (sepia officinalis [Sepiidae] tai Rossia macrosoma) eritteestä ja rauhasista; musteesta, jota se erittää puolustuksekseen. Mustetta on pigmentti- ja mustekäyttöön saatu myös muista Euroopan rannikoilla elävistä mustekaloista. Mustenesteen väriaine liuotetaan ammoniakkiin ja saostetaan suolahapolla. Pigmenttiä valmistetaan irroittamalla mustepussit nopeasti ja sitten hienontamalla kuivattu muste. Yhden valmistustavan mukaan mustesakka kuivataan, jauhetaan ja keitetään lipeässä.

Hämärässä valossa seepia on suhteellisen kestävää, mutta haalistuu nopeasti kirkkaassa luonnonvalossa. Keinotekoinen seepia on valmistettu rautaoksidipitoisesta savesta.

historia
Jo roomalaiset kirjailijat kuvasivat seepian, mutta ei ole varmaa käytettiinkö seepiaa tuolloin vielä musteena. Todennäköisesti seepiaa käytettiin Välimeren alueella musteena sekä musteen värjäämiseen jo varhain: spartalaisten musta liemi valmistettiin seepiasta. Kreikkalaiset käyttivät seepiaa mm. freskomaalauksissaan. Myös egyptiläiset käyttivät sitä ajoittain mm. kivikaiverrusten värjäämiseen.

Keskiajan Euroopassa seepiaa käytettiin ainakin musteena: se on tunnistettu useista keskiaikaisista käsikirjoituksista. Ensimmäisten Koraanien (600-700-luvuilla) uskotaan olevan kirjoitettu seepialla, todistettavasti seepiamustetta on löytynyt 900-1000-luvuilla paksulle tumalle paperille kirjoitetuista Koraaneista.

Renessanssiajalla ja oikeastaan ennen romantiikan aikaa moniväristä vesivärimaalausta ei oikeastaan tunnettu, vaan vesivärimaalaukset oli tapana tehda monokromaattisiksi. Hollantilainen Rembrandt ja ranskalainen maalari Claude Lorrain käyttivät molemmat musteteoksissaan bisteriä sekä seepiaa. Seepiaa käyttivät myös mm. Bruegelit - ja Leonardo da Vincin muistikirjat on kirjoitettu pääasiassa seepialla.

Sekä 1600 että 1700-luvuilla seepiaa käytettiin usein erilaisten dokumenttien, kuten karttojen painamiseen.

Uuden tulemisen seepia teki Euroopassa, kun dresdeniläinen professori Jacob C. Seydelmann kehitti 1770-luvulla seepiasta voimakkaamman uutoksen. 1700-luvun lopulla seepiapiirrokset tulivat hyvin suosituiksi; mm. seepialla piirretyt maisemaluonnokset ovat verrattavissa nykyisiin matkailijoiden ottamiin valokuviin. Seepia korvasi bisterin ja intianmusteen syvemmän ja vivahteikkaamman sävynsä ansioista. 1800-romantikot käyttivät seepiaa maalausten luonnosteluun ja tuolloin sitä käytettiin jonkin verran myös öljymaalauksissa, joskin teoriassa sen valonkesto ei ole riittävä.

Seepiaa on käytetty myös joissakin arkkitehtuuripiirustuksissa vielä 1900-luvullakin (mm. Frank Lloyd Wright).

Kiinassakin seepia tunnetaan - yksi paikallisten nimitys seepialle on käännettynä merenjumalan sihteeri - nimitys johtunee seepian musteesta.

Juutalaisten tekhelet-sinisen etsinnässäkin seepialla on ollut osansa. 1800-luvun loppupuolella rabbi Gershon Henokh Leiner oli kuullut Sepia officinalis -mustekalasta, joka sopi vanhoihin kuvauksiin merenelävästä, josta saatiin tuota pyhää sinistä väriä. Rabbi Leiner perusti Napoliin akvaarion tutkiakseen asiaa ja tuli siihen tulokseen, että seepia saattoi hyvinkin olla vanhojen kirjoitusten mainitsema merenelävä, mutta sen tuottama väri ei ollut taivaansinistä vaan lähes mustaa. Luultavimmin rabbi Leiner sai apua joiltakin paikallisilta kemisteiltä, jotka onnistuivat muuttamaan värin siniseksi, sillä hieman myöhemmin hän palasin kotipaikkaansa Radzyniin ja perusti sinne värjäämön, joka valmisti vain pyhää sinistä. Myöhemmin tekhelet-sinisen lähteeksi varmistui Murex-suvun kotilo, joten pyhän sinisen värin kohdalla kyse ei lopulta ollut seepiasta.


Keinotekoista seepiaa alettiin valmistaa 1900-luvun alussa. Pigmenttiä käytettiin mm. valokuvien ja elokuvien sävytykseen - esimerkiksi Ozin ihmemaa -elokuvan (The Wizard of Oz) mustavalkoinen alkuosa on sävytetty seepialla (televisiossa pyöri pitkään sävyttämätön versio; seepian sävy saatiin Kansasiin takaisin 1990, kun MGM oli restauroinut elokuvan).

nimiä
Italiassa valmistettu ja myyty seepia on tunnettu nimellä roomalainen seepia (Roman sepia) (sepia + punainen). Roomalaisella seepialla viitataan myös usein keinotekoiseen, rautaoksidipitoisesta savesta valmistettuun seepian sävyiseen pigmenttiin.

Seepiaa on nimitetty myös nimellä india ink.

Warm sepia on keinotekoinen seepia.

käyttö
Soveltuu lähinnä akvarellimaalaukseen ja musteeksi; öljyväriksi se ei sovellu heikon valonkestonsa vuoksi.

Vanhoissa ohjeissa seepiaa käytetään ainakin kahdella tavalla: joko itsenäisesti, jolloin sävy on hyvin tumma mustanruskea tai mataranpunaiseen sekoitettuna, jolloin väriin saadaan lämmin sävy.

Lähteitä / lukemista
Ahola, Aapo Seepia. Seepia 1 (1999):3-7 [seepia.org/html/seepia1/seepia/seepia.shtml | 01VII05]
Harley, Rosamond D Artists' pigments: Ca: 1600-1835. American Elsevier Publishing Co, New York 1970
Olivieri / Nicolaus The pigment of Sepia [www.tightrope.it/nicolaus/12.htm | 23XII03]
Seymor, Pip The Artist's Handbook. Grange Books, Arcturus Publishing Limited, Lontoo 2003
Sterman, Baruch The Meaning of Tekhelet [www.borhatorah.org | 13III04]