-

Punamulta, egyptinpunainen

[englanti Egyptian rouge]

[PR102]

Punainen kivennäsväri

Useiden punaisten rautaoksidivärien yhteisnimitys. Rautaoksidipitoista savimaata (Fe2O3), hyvin hienojakoista hematiittia. Puhtaimmat raaka-aineet vain hienonnetaan, muita hehkutetaan, kunnes sopiva värisävy on syntynyt. Esim. Suomessa punamaalia valmistettiin keittämällä pigmenttiä mm. ruis- ja vehnäjauhojen kanssa. Joissakin tapauksissa maalin osana on käytetty myös verta. Peittävä, kestävä, sopii hyvin sekä öljy- että liimamaaleihin. Suomessa punamulta-nimellä myydään myös erilaisia samansävyisiä lateksimaaleja; aito punamultamaali on kuitenkin keittomaali.

historia

Käytetty jo kivikauden luolamaalauksissa myös Suomessa (mm. Etelä-Savossa sijaitsevan Astuvansalmen kalliomaalaukset, n. 3000 eaa); kampakeraamisen ajan Suomessa ruumiit värjättiin punamullalla samoin kuin pienet savesta valmistetut patsaat. Etenkin aiemmin punamulta oli suosittu talomaali myös Suomessa. Ensimmäiset merkit punamullan käytöstä talomaalina löytyvät 1500-luvulta; sen käyttö rakennuksissa yleistyi 1600-luvulla (siitä tuli tärkeä puunsuoja-aine, kun seinät alettiin piiluta sileäksi ulkopuoleltakin: lahottajat eivät tartu yhtä helposti maalipintaan kuin harmaaseen puuhun). Joidenkin lähteiden mukaan Suomeen punamulta levisi Ruotsista vasta 1700-luvun alkupuolella. Ainakin Ruotsissa 1600-luvulla punaväri oli yläluokan ja vallanpitäjien yksinoikeus: aluksi sillä maalattiin julkisen vallan rakennukset kuten raatihuone ja kirkko - kirkot olivat punaisia koko 1700-luvun. Joillekin paikkakunnille tästä on jäänyt kirkonkylän nimitys "maalikylä". Punamultamaali yleistyi sadassa vuodessa: 1700-luvun lopulla rannikkokaupungit ja vauraimmat talonpoikaistalot maalattiin punaiseksi. Kun punamulta oli yleistynyt tarpeeksi ja vaatimattominkin kaupungin talo oli punainen, kirkon piti jotenkin erottua muuta kaupungista. Usein kirkot maalattiin keltaisiksi (muotiväri, jolla jäljiteltiin eurooppalaisten hiekkakivirakennusten väriä). Vasta 1800-luvulla punamultamaalaus levisi laajemmin talonpoikaistaloihin - tuolloin säätyläiset alkoivat suosia keltamullan käyttöä. Syrjäkylät ja erityisesti maan itä- ja pohjoisosat saivat olla suhteellisen maalittomina vielä 1900-luvun alkupuoliskolle saakka. Vasta niinkin myöhään kuin 1952, Olympialaisten alla, suomalaisille tuli tarve maalauttaa teiden varsilla olevat maalaamattomat talot edustuskuntoon.

1800-luvulle saakka punamullalla maalaaminen oli myös lähes ainoa rakennusten värikäsittely. Myrkyttömän punamultamaalin käyttö on jälleen yleistynyt ympäristöystävällisten arvojen nousun myötä.

Ruotsissa Juhana IIIn aikana punamultaavalmistettiin Falunin tehtaassa, Kopparbergissä. Takala kertoo "Suomen väriteollisuus" -kirjassaan näin (viitaten C.J. Gardbergin artikkeliiin kirjassa "Väri ja maisema"): [...] Juhana III oli aiemmin vuonna 1573 kirjoittanut maalari Anders Larssonille ohjeet Tukholman linnan lautakaton maaluksesta. Kirjeen mukaan Falunista oli tulossa ruostelyijyä eli kaivoslesettä, kaivosjätteestä valmistettua ns. teknistä punamultaa. Sitä ennen tuli käyttää kuparisavun härmettä ja tiilimurskaa ja sen päälle oli heti siveltävä sideaineeksi pellavaöljyä tai traania.

Punamulta on hyvin pohjoismainen ilmiö: Suomeen punamullan käyttö rakennusten maalina levisi Ruotsista, Länsi-Euroopassa sitä ei tunneta lainkaan. Tosin: Takala viittaa kirjassaan Gardbergin oletukseen siitä, että punaisen värin käyttö olisi syntynyt myöhäisgotiikan tiililinnojen aikaan 1400-luvulla ja samalla pitää itse todennäköisenä, että kirkkojen epätasaisia tiiliosia on tuolloin maalattu punaisella kalkkimaalilla. Takalan sanoin: Mahdollisesti ideat punaisista puulinnoista ja kirjoita tulivat Saksasta, samoin reseptit.

Venäjällä yksittäiset punaiset esineet on suojattu kasviväreillä.

1800-luvun ohjekirjasessa neuvotaan sekoittamaan puolitoista kiloa ruisjauhoja 22-23 litraan kiehuvaa vettä, jonka jälkeen lisätään puoli kiloa kiteytynyttä rautavithrilliä ja sen sulettua keltamultaa, punamultaa tai jotain muuta vastaavaa maaväriä.

muuta

Katso myös luonnon punaiset rautaoksidit, punaliitu.

Lähteitä / lukemista

Ball, Philip Bright Earth - The Invention of Colour. Penguin Books, Lontoo 2001
Delamare, François & Guineau, Bernard Colors. The Story of Dyes and Pigments. Discoveries, Harry N Abrams Inc Publishers, New York 2000
Finlay, Victoria Colour. Travels Through The Paintbox. Sceptre; Hodder and Stoughton, Lontoo 2002
Järvelä, J Maalarin aine- ja ammattioppi. WSOY, Porvoo 1956
Kerttula, Seija English Colour Terms: Etymology, Chronology, and Relative Basicness. Mmoires de la Socit Nophilologique de Helsinki LX, Helsinki 2002
Koski, Mauno Värien nimitykset suomessa ja lähisukukielissä. SKS, Savonlinnan kirjapaino, Savonlinna 1983
Takala, Antti Suomen väriteollisuus: Suomen väriteollisuuden koko kuva vuoteen 2002. Väriteollisuusyhdistys, Tammer-paino, Tampere 2003