-

koboltinkeltainen, aureoliini

[englanti cobalt yellow, aureoline, Fischer's yellow · ranska jaune de cobalt · saksa Aureolin, Fischer´s Salz · italia aureolina, giallo di cobalt, giallo trasparente, sale di fischer · espanja amarillo de cobalto · norja kobolt gul · puola aureolina, zlcie kobaltowa · venäjä zoltyj kobalt]

[PY40, CI 77357]

Keskivahva, kirkas keltainen (potassium cobaltinitrite)

Epäorgaaninen
2K3[Co(NO2)6] · 3 H2O
K3[Co(NO2)6] · H2O
CoK3 (NO2) 6 · H2O

Kaliumkobolttinitriitti, joka valmistetaan kobolttinitraatin ja kaliumnitraatin välisessä reaktiossa. Transparentti ja permanentti kirkas väri, jonka värjäysvoima on heikko. Erittäin myrkyllinen pigmentti.

Historia

1500-luvulla kaivosmiehet nimesivät kobolttimineraalin nimellä "kobold" - peikko. Kobolttimineraali välkehteli useissa kaivoksissa kaivosmiesten lampuista lähtevän valon hohteessa.

Useissa viitteissä mainitaan värin keksijäksi saksalainen taiteilija ja kemisti Nikolaus Wolfgang Fischer. Hän syntetisoi ensimmäisenä kaliumkobolttinitriitin 1831 osana nitriittisuolotutkimustaan (josta myös aureoliinin yksi kutsumanimi, Fischer´s Salz), mutta hänen ensimmäiset kirjoituksensa käsittelivät laajasti kaliumnitriitin reaktioita yleensäkin metallinitriittien kanssa. Vaikka Fischer tavallaan keksi aureoliinin jo 1831, hän kuvasi sen tarkemmin vasta 1848. Vain muutamaa vuotta myöhemmin ranskalainen kemisti Édouard Saint-Evre teki saman löydön itsenäisesti ja kuvasi tarkasti pigmentin valmistuksen ja ehdotti sen käyttöä taiteilijapigmenttinä - tämän vuoksi pigmentin keksijäksi usein mainitaan nimenomaan Saint-Evre. Michel-Eugène Chevreul mainitsee tutkimuksissaan, että Saint-Evre valmistaa tätä keltaista jauhemaista pigmenttiä (Jaune de cobalt préparé par M. Saint-Evre, en poudre non tassée). Taiteilijakäyttöön pigmentti tuli markkinoille Euroopassa 1850-52 välillä ja USAssa 1861. Winsor & Newton esitteli oman Aureoline primrose -vesiväripigmenttinsä 1889.

Aureoliini oli suosittu 1800-luvun loppuun; silloin esiteltiin monia edullisempia, puhtaampia ja kestävämpiä pigmenttejä kuten kadmiumvärit. Joskin Philip Ballin mukaan pigmentti oli suosittu ainoastaan vesiväripigmenttinä, öljyvärimaalareille oli tarjolla muita, parempia vaihtoehtoja.

käyttö
Kobolttivärejä käytetään pääasiassa lasin ja emalin värityksessä sekä posliinimaalauksessa. Taidemaalauksessa koboltinkeltainen soveltuu mm. öljy-, vesi- ja akryyliväreissä. Erityisesti koboltinkeltainen sopii laseeraukseen.

nimiä
Kobolttikeltaisena ja aureoliinina myydään myös muiden värien sekoituksia. Aureoliiniksi kutsutaan myös mm. aryyliamidikeltaisen 10G (PY3) ja okran (PY42) sekoitusta.

muuta
Katso myös muut kobolttivärit: kobolttiturkoosi, kobolttivioletti, kobolttivihreä, kobolttisininen

Lähteitä / lukemista
Ball, Philip Bright Earth - The Invention of Colour. Penguin Books, Lontoo 2001
Cornman, M. Cobalt Yellow, Artists Pigments, Volume 1, R. Feller (ed.), Cambridge University Press; Cambridge, 1986
Järvelä, J Maalarin aine- ja ammattioppi. WSOY, Porvoo 1956
Seymor, Pip The Artist's Handbook. Grange Books, Arcturus Publishing Limited, Lontoo 2003
EducETH Chemie und Kunst: Pigmente - Kobaltgelb [www.educeth.ch | 26III04]