-

kadmiumpunainen

[englanti cadmium scarlet, cadmium red (light / medium / deep/dark) · ranska rouge de cadmium (moyen / fonc) · saksa Kadmiumrot (Licht / Dunkel) · hollanti kadmiumrood (licht / donker), cadmium scharlaken, cadmium vermiljoen · ruotsi kadmium röd · norja kadmium rd (lys / medium / mrk), kadmiumbrun · espanja rojo de cadmio · italia rosso di cadmio, rosso cadmio · tsekki kadmium cerven · puola czerwienie kadmowe · venäjä krasnyj kadmij · kreikka kadmeia - kadmium]
Kadmiumia löydettiin ensimmäisen kerran Theban läheltä, jonka perusti foinikialainen prinssi Kadmos.


[PR108, CI 77202 (kadmiumsulfoselenidi), CI 77196 (kadmiumselenidi)]

Kadmiumpunainen
[englanti cadmium sulfoselenide, cadmium red, cadmium seleno-sulfide; selenium red]
[PR108 CI 77202] (1892) Pigmenttiä on useita sävyjä. Kaikki ovat kirkkaita, peittäviä ja permanentteja.

Epäorgaaninen. Kadmiumsulfoselenidi (CdS / CdSe / CdS(Se) / 3CdS · 2CdSe) tai kadmiumselenidi (cadmium selenide; CdSe). Kadmiumpunaa valmistetaan lisäämällä kadmiumkeltaiseen seleeniä ja rikkiä ja kuumentamalla seosta. Kadmiumpunaisen sävyt vaihtelevat tumman oranssista punaisen ruskeaan ja hyvin tummiin punaisiin. Seleenin määrä vaikuttaa punaisuuteen. Ilman seleeniä väri olisi keltainen. Peittävä, hyvä värjäysvoima. Normaaliväri, mutta myrkyllinen (luultavasti karsinogeeninen).

Kadmiumpunainen-litoponi
[englanti cadmium barium lithopone red, cadmium-barium red]
[PR108:1] (1926) Samanlainen värjäysvoima, valonkesto ja kirkkaus kuin kadmiumpunaisella PR108, edullisempi vaihtoehto. Maalatessa saattaa menettää väriään lyijypigmenttien läheisyydessä.

historia
Ruotsalainen kemisti Berzelius löysi kadmiumpunaisen valmistukseen tarvittavan seleenin 1817. Selenidisulfidi patentoitiin Saksassa 1892. Tosin mm. Ball mainitsee kirjassaan, että jo vuonna 1869 George Field mainitsee pigmentin, jota kutsuu kadmiumpunaiseksi; pigmentin koostumuksesta ei tosin ole tietoa. Joidenkin lähteiden mukaan pigmenttiä valmistettiin kaupalliseen käyttöön ensimmäisen kerran jo 1907 (Haen, Saksa), mutta todennäköisesti tumma kadmiumpunainen otettiin taiteilijakäyttöön noin 1910 (useimmat lähteet mainitsevat keksimisvuodeksi 1909 tai 1910) ja vaalea kadmiumpunainen noin kymmenen vuotta myöhemmin. 1930-luvulle tultaessa kadmiumpunainen oli syrjäyttänyt sinooperipunaiset (aidon sinooperin) taiteilijakäytössä.

Vuoden 1948 seleenin puute johti siihen, että kadmium korvattiin osittain elohopealla, mikä johti kadmium-elohopeapunaisten valmistukseen. 1950-luvulta lähtien elohopea- ja kadmiumsulfidille pohjautuvat värit (tummanpunaisesta kirkkaan oranssiin) esiteltiin nimellä Meracadmium pigments. Katso: mercadium-punainen

Mm. Japanissa kadmiumpunaisia ja -oransseja käytettiin 1800-luvulla tatuointien tekemiseen.



n i m i ä
Grumbacher Red eräs kadmiumpunaisen kauppanimi.

käyttö
Soveltuu käytettäväksi kaikkeen maalaukseen, mutta pääasiassa käytetään öljy-, vesi- ja akryyliväreissä. Freskomaalauksessa soveltuu vain sisätiloihin.

muuta
Katso myös: mercadium-punainen (kadmium-elohopeapunainen) [PR113]

Lähteitä / lukemista
Ball, Philip Bright Earth - The Invention of Colour. Penguin Books, Lontoo 2001
Järvelä, J Maalarin aine- ja ammattioppi. WSOY, Porvoo 1956
Mayer, James W & Taft, W Stanley The Science of Paintings. Springer, New York 2000
Seymor, Pip The Artist's Handbook. Grange Books, Arcturus Publishing Limited, Lontoo 2003
+
lue myös :D
Christie, John & Berger, John: I Send You This Cadmium Red (1999)
Mulkey, Robin: Death in Cadmium Red