-

preussinsininen, berliininsininen, pariisinsininen

Muita suomalaisia nimiä: rautasininen, milorisininen, pronssisininen, antwerp-sininen, kiinansininen, kompleksinen rautasyanidi, kuparihydroksidi, Diesbachin sininen, turnbullinsininen, erlangeninsininen, braunschweiginsininen, englanninsininen

[englanti Prussian blue, Berlin blue, Amburgh blue, American blue, bronze blue, Brunswick blue, celestial blue, Chinese blue, copper blue, Diesbach blue, engineers blue, Erlanger blue, gas blue, iron blue, lacquer blue, mineral blue, new blue, paste blue, oil blue, oriental blue, Saxon blue, steel blue, toning blue, water blue, Williamson blue · saksa Antwerpener Blau, Berliner Blau, Chinesischblau, Diesbachblau, Eisenblau, Eisencyanblau, Eisencyanrcyanid, Ferrozyanblau, Luisenblau, Miloriblau, Modeblau, Pariserblau, Preußischblau, Stahlblau, Sächsischblau, Turnbullsblau, Wasserblau, Zwickauer Blau · hollanti parijsblauw, Pruisisch blauw · ranska bleu d'Anvers, bleu de prusse, bleu de Paris · espanja azul de Paris, azul de Prusia · italia azzurro di Prussia, blu di Prussia, blu di Parigi · esperanto prusbluo, prusa bluo · ruotsi järnblått, Preussisk blå · tanska preusserblå, prjsisk blå · venäjä pariziskaja sin · puola blekit pruski, blekit paryski, blekit berliski · japani bero-ai, konjo · kiina yang lan]

[PB27, CI 77510]

Epäorgaaninen kivennäisväri. Ferriferrosyanidi (Turnbullinsininen =ferroferrisyanidi). Värin sävy on hieman muuttunut vuosien saatossa: 1700-luvun teräväpartikkelinen väriaine oli täplikästä, 1900-luvulla partikkelit olivat pyöreitä ja väri tummaa ja tasaisemman sinistä.
Fe[Fe3+Fe2+(CN)6]3

Fe4 [Fe (CN)6]3 xH20 [CI 77510]

KFe[Fe(Cn)6] xH20 [CI 77520]

Yleisin sininen väriaine (pigmentti + värjäysaine). Ei ole myrkyllinen. Valoa kestävä normaaliväri. Transparentti väri, jota on vaikea sekoittaa muihin sen värikylläisyyden vuoksi.

Saadaan rautakloridista tai rauta-alunasta ja keltaisesta verilipeäsuolasta. Saostetaan kaliumferrosyanidiliuoksella rautasuolojen vesiliuoksesta. Aluksi syntyy vaaleansininen sakka, joka muutetaan voimakkaiden hapettimien avulla tummansiniseksi. Jos hapetus ei ole huolellinen ja jos väriä ei sen jälkeen pestä hyvin ja kuivata sopivassa lämpötilassa, värisävy on likainen ja pigmentti värjää heikosti. Koska väri on erittäin voimakas, siihen sekoitetaan usein esim. raskassälpää (baryytti).

HUOM! Sivulla olevat reseptit ovat vanhoja ja saattavat sisältää myrkyllisiä aineita. Reseptit ovat esillä kuriositeettina, eivät sitä varten, että niitä toteutettaisiin!

preussinsinisen valmistus

Tämä ohje on 1900-luvun alkupuolelta: Liota rautasulfaattia (kuparit, vihreä vitrioli) vedessä ja keitä seosta. Lisää typpihappoa kunnes seoksesta alkaa nousta punaista höyryä. Lisää rikkihappoa, jotta liemi puhdistuu. Lisää sekoitus keltaista verilipeäsuolaa niin kauan kunnes alkaa saostua. Pese saostuma läpikotaisin vedellä ja kuivaa lämpimässä paikassa.
Kai

Valkaisu ja sineämisaineet

Pesu- tai huuhteluvedessä käytetään toisinaan sinistä väriainetta varsinkin seuduilla, joiden vesi on rautapitoista. Sininen väri saa vaatteet näyttämään valkoisemmilta; se ikäänkuin neutraloi rautaoksidin aiheuttaman kellertävän vivahduksen. Nestemäistä sineä saadaan sekoittamalla

  1. Preussinsinistä 4,0
  2. Oksaalihappoa 1,0
  3. Tislattua vettä 130,0

hierotaan yhtenäiseksi tahtaaksi, josta muodostetaan palloja tai tabletteja. Nämä kuivataan noin 50 asteen lämmössä.
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

historia

Keksittiin sattumalta vuosien 1704-1707 Berliinissä (-> berliininsininen, joka tuolloin oli osa Preussia -> preussinsininen), kun (H) Diesbach -niminen kemisti valmisti kokenillista florentiinilakkaa saostamalla sitä alunalla ja rautavitrillillä; joidenkin lähteiden mukaan Diesbach yritti nimenomaan valmistaa keinotekoista kokenillia. Erään tarinan mukaan Diesbach halusi saostuman laskeutumaan nopeammin ja päätti kokeilla eläinverta (tarinoiden mukaan häränverta). Toinen ja todennäköisempi kertomus on tämä: Diesbach sai käyttöönsä värinvalmistuksessa tarvitsemansa potaskan halvalla - siihen oli sekoittunut eläinöljyä. Diesbachille jätekasaan menossa ollut potaska kuitenkin kelpasi ja hän käytti sitä valmistusprosessissa. Alkali (potaska) ja verestä valmistettu eläinöljy reagoivat sekoituksessa keskenään ja syntyi potaskaferrosyanidia, josta rautasulfaattiin sekoitettuna muodostui rautaferrosyanidia - suomeksi sanottuna: punaisen sakan lisäksi saatiin aikaan myös sinistä sakkaa, berliininsinistä. Diesbach ja hänen ystävänsä alkemisti Johann Konrad Dippel toistivat kokeen useita kertoja ja aina kun valmistuksessa käytettiin verta alunan ja rautavitrillin lisäksi, tuloksena oli myös sinistä väriä. Herrat alkoivat valmistaa sinistä väriä oikein urakalla ja ultramariinia paljon edullisempana se alkoikin mennä hyvin kaupaksi. Diesbach neuvoi värin valmistuksen myös oppilaalleen de Pierrelle, joka aloitti värinvalmistuksen Pariisissa.

Kemiallinen kaava mainitaan ensimmäisen kerran 1710, mutta sen valmistus säilyi salaisuutena vuoteen 1724 saakka, kun Stahl-niminen mies julkaisi sen ohjeen. (joidenkin tietojen mukaan väriaineen kemiallinen koostumus selvisi vasta noin sadan vuoden kuluttua keksinnöstä, mutta se tuskin pitää paikkansa). Jo muutaman vuoden sisällä monet muutkin alkoivat valmistaa sinistä väriä, hieman toisistaan poikkeavin menetelminkin. Hollantilainen maalari, Simon Eikenlenberg julkaisi tietonsa väristä jo vuonna 1722 julkaistussa maalausta käsittelevässä teoksessaan. Englannissa väripigmentti esiteltiin 1720-luvulla. Tuolloin englantilainen värivalmistaja Wilkenson aloitti pigmentin tuotannon. Monet muut valmistajat seurasivat perässä. Joidenkin lähteiden mukaan preussinsinistä olisi valmistettu kaupallisesti vasta 1774.

Joidenkin lähteiden mukaan preussinsininen syntyi Preussin kuninkaallisessa hovissa, Christian Edelmanin alkemiaprosessin tuloksena, mutta väite lienee jo usein todistettu vääräksi.

Noin kaksikymmentä vuotta pigmentin keksimisen jälkeen se esiteltiin taiteilijapigmenttinä. Siitä tuli nopeasti suosittu ja parin kymmenen vuoden kuluttua sitä käytettiin kaikkialla eurooppalaisessa maalaustaiteessa. Mm. Etelä-Amerikassa se oli käytössä 1770-luvulta eteenpäin.

nimiä

Preussinsinistä on paranneltu jatkuvasti. Väristä on saatavana useita eri laatuja, joilla on omat nimensä ja joiden sävy ja muut ominaisuudet vaihtelevat huomattavasti.

Antwerp blue, Antwerpen blue on preussinsinistä, johon on täytepigmenttinä lisätty vähintään yksi neljäsosa alumiinihydraattia. Se tekee väristä läpikuultavan sinisen. Titaani- tai sinkkivalkoiseen sekoittamalla muodostuu valonkestävää taivaansinistä. Poltettuun siennaan sekoittamalla saadaan aikaan läpikuultava tumma viininpunainen.

Brunswickinsiniseen (Brunswick blue) lisätään valmistusvaiheessa runsaasti baryyttia - nimi on ennemminkin valmistusprosessiin kuin värisävyyn viittaava. Joskus mukaan lisätään myös hieman ultramariinia. Ei kovin permanentti väri.

Celestial blue on brunswickin sinisen kaltainen.

Haarlem blue on preussinsinisen vaaleita johdannaisia, johon on yleensä sekoitettu vaaleaa väriä.

Kiinansininen (Chinese Blue), vihreään vivahtava preussinsininen) ja milorisininen (milori blue) ovat erittäin korkealaatuisia preussinsinisen variantteja.

Neuberginsininen on vihreään vivahtava sininen, berliininsinisen ja bremeninsinisen sekoitus. Käytetään öljy- ja vesiväreissä. Myrkyllinen.

Turnbullinsininen (Turnbull blue) on vaalea preussinsinisen sävy (ferroferrisyanidi), joka aikaansaadaan käyttämällä vain osa valmistusprosessia - ferrosuoloja saostetaan kaliumferrisyanidiliuoksella, tunnetaan myös nimellä insoluble Prussian blue, 'liukenematon preussinsininen'.

Pariisinsininen (ferriferrosyanidi Fe4 [Fe (CN)6 ]3) ja rautasininen eivät sisällä raskassälpää kuten berliininsininen, preussinsininen tai diesbachinsininen; alkaleille herkkä. Myrkytön ja kestävä kaikissa tekniikoissa lukuunottamatta freskomaalausta, jossa väri harmaantuu ja siihen tulee ruskeita ruostetäpliä. Pariisinsininen viittaa korkeatasoiseen, puhtaaseen preussinsiniseen, rautasyaaniyhdisteeseen. Pariisinsininen viittaa myös vesiliukoiseen väriin. Sävyltään pariisinsininen on violetinsinistä tai punertavansinistä (joidenkin lähteiden mukaan vihertävän sinistä) ja siinä on hieman kuparinen kiilto. Se on hyvin hienoa pulveria kuten preussinsininenkin. Suositellaan temperaan, öljyyn ja vesivärjäykseen, ei freskoihin ja enkaustiikkaan.
[Pariisinsininen = milorisininen (engl. Milori blue, trundle blue, copper blue, lead blue, Miller blue; italia blu di parigi)].

Preussinlakka on kestävä väri, joka saadaan kuumentamalla.

Preussinsininen sai nimensä, koska väriä käytettiin Saksan armeijan asusteiden värjäämiseen 1800-luvulla. Monet muut nimet ovat saanet nimensä valmistuspaikkakuntien mukaan. Vuonna 1958 crayola uudelleennimesi preussinsinisen väriliitunsa 'keskiyön siniseksi', koska opettajien mukaan lapset eivät enää kyenneet yhdistämään värisävyä ja Preussin historiaa toisiinsa.

Pronssisininen (Bronze blue) on preussinsininen, jolla on pronssihtava vivahde.

Soluble blue on preussinsinisen veteenliukeneva versio, jota on käytetty mm. pyykinpesuaineen sinisenä sekä vihkojen sinisiin viivoihin.

Nimellä Prussian blue kutsutaan myös jossakin tapauksissa vivianiittia.

käyttö

Sekä värjäysaineena että pigmenttinä. Käytetään painovärinä, paperin/tapettien yms. värjäykseen ja valkoisen lisäaineen (mm. bariumsulfaatti) kanssa maalina. Öljy- ja vesiväreissä.

Sillä on värjätty myös villaa, silkkiä ja puuvillaa. Puuvilla (ja silkki) on värjätty altistamalla ensin kangas rautasulfaateille, sitten se on upotettu potaskaferrosyanidin happoliuokseen, jossa sininen väri muodostuu heti. Villaa kuumennetaan potaskaferrisyanidia ja rikkipitoista happoa sisältävässä liuoksessa ja lämpötilan noustessa väri voimistuu. Villassa ja silkissä preussinsinisen värinkesto on hyvä, mutta alkalit saavat ne muuttumaan ruskeiksi.

muuta

Preussinsininen on myös berliininruskean ja preussinmustan pohjana. Nykyään korvattu osin synteettisellä orgaanisella ftalosyaniinisinisellä.

Katso myös syaaniväriaineet

Lähteitä / lukemista
Finlay, Victoria Colour. Travels throught the Paintbox. Sceptre; Hodder and Stoughton, Lontoo 2002
Järvelä, J Maalarin aine- ja ammattioppi. WSOY, Porvoo 1956
Ratia, Liisa Kotikemistin reseptikirja. WSOY, Porvoo 1956.